Puheenvuoro: Kansanedustaja Hanna Kosonen ryöpyttää suomalaismeppejä: "Nakersivat Suomen linjaa sisältä päin"

Syyskuun puolivälissä Euroopan unionista kantautui hyviä metsäuutisia. Euroopan parlamentti oli äänestänyt metsien ilmastovaikutukseen eli hiilinieluihin liittyvästä lainsäädännöstä Suomen tavoitteiden mukaisesti. Hiilinieluina metsät sitovat hiilidioksidia ja siten auttavat taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Pariisin ilmastosopimus edellyttää, että vuosisadan loppupuolella maailman päästöt ja hiilinielut ovat tasapainossa. Hyvän metsänhoidon ansiosta Suomen metsät kasvavat nyt jopa 50 prosenttia enemmän kuin 70-luvulla. Vaikka metsien käyttöä lisätään metsäteollisuuden investointien takia, Suomen päästöt ja hiilinielut ovat tasapainossa jo vuosisadan puolivälissä. EU:n komission alkuperäisessä lakiehdotuksessa oli ongelmana, että vertailuajankohta olisi muuttanut Suomen metsien todellisen hiilinielun keinotekoisesti hiilidioksidipäästöksi. Tällöin Suomi olisi joutunut ostamaan päästökiintiöitä ilmastotavoitteidensa täyttämiseksi eli käytännössä maksamaan esimerkiksi Ranskan ja Saksan päästöistä. Meidän metsämme ja kestävä metsänhoitomme ovat harvinaisuus, jota Keski- ja Etelä-Euroopassa on vaikea ymmärtää. Kun hollantilainen parlamentaarikko kysyy, montako metsää Suomessa on ja kertoo itse, että Hollannissa metsiä on 17, on helppo kuvitella, kuinka kaukana toisistaan ajattelutapamme ovat. Keskustalaisen ympäristö- ja energiaministeri Kimmo Tiilikaisen johdolla suomalaiset poliitikot ja virkamiehet sekä metsäalan toimijat tekivät laajalla rintamalla töitä reilun päätöksen puolesta. Uurastus palkittiin, kun EU-parlamentti ymmärsi Suomen tavoin tarkastella hiilinielujen merkitystä pitkällä aikavälillä. Parlamentti otti huomioon myös puutuotteet hiilinieluina. Se on loistava uutinen esimerkiksi puurakentamiselle sekä erilaisille puupohjaisille innovaatioille, joita Etelä-Savossakin kovaa vauhtia kehitellään.

Haluatko lukea koko jutun?

Tilaa digi ja lue juttuja rajattomasti.

Tilaa 3 kk 4 €/kk

Digitilauksen sisältö

  • Lansi-Savo.fi-verkkopalvelun rajaton käyttöoikeus vuoden jokaisena päivänä
  • Näköislehti
  • Uutissovelluksen ja päivän lehti -sovelluksen käyttöoikeus (iOS ja Android)
  • Esaimaa.fi-, Ita-Savo.fi-, Kouvolansanomat.fi- ja Kymensanomat.fi-verkkopalvelut, näköislehdet ja sovellukset
  • Lukuoikeus sinulle ja kolmelle perheenjäsenellesi