Pääkirjoitus: Valtuustoihin löytyy vielä halukkaita vaikka ilmapiiri on kiristynyt

Timo Laitakari

Kuntavaalien lykkääminen kesäkuulle antoi puolueille lisäaikaa ehdokkaiden etsimiseen. Viestit puolueista kertoivat ennakkoon, että takkuista on. Halut yhteisten asioiden hoitamiseen tuntuvat vähentyneen.

Mikkelin seudulla ja Pieksämäellä mistään suoranaisesta ehdokaskadosta ei silti voi puhua. Eri kunnissa tilanteet vaihtelevat, mutta kunhan listat lyödään lukkoon, kokonaismäärä noussee lähelle vuoden 2017 vaaleja.

Alueen suurimmassa kunnassa eli Mikkelissä ehdokkaita on jo enemmän kuin viime vaaleissa. Sama tilanne on Mäntyharjussa ja Hirvensalmella.

Puumalassa ja Pertunmaalla tilanne on päinvastainen, eli ehdokkaiden määrä on lähes romahtanut. Puumalassa valtuuston kokoa pienennettiin tulevaksi kaudeksi kahdella valtuutetulla. Jos 19:ää paikkaa tavoittelee 31 ehdokasta, kyse ei ole mistään demokratian riemujuhlasta.

Viimeisiä kuntavaalikausia on leimannut melkein kunnassa kuin kunnassa taistelu synkkenevien talouslukujen ja kipeiden leikkausten kanssa. Sote-uudistusta odotellessa taloudellinen liikkumavara on huvennut sosiaali- ja terveydenhuollon kasvaviin kuluihin.

Yksittäisen valtuutetun mahdollisuudet vaikuttaa tähän kuntatalouden isoon kuvaan ovat olemattomat. Kuntalaisten parissa ikävien päätösten selittäminen ja perustelu kuitenkin kaatuu usein juuri valtuutettujen kontolle. Ei ihme, että moni vanha valtuutettu on joutunut punnitsemaan tarkasti, haluaako jatkaa aikaa vievää ja sitovaa hommaa pienillä kiitoksilla. Etenkin sosiaalisen median räävitön keskustelu on usein armotonta.

Kaikkien kuntalaisten etu on, että mahdollisimman moni haluaa päättämään yhteisistä asioista. Mitä kyvykkäämpi, motivoituneempi ja monipuolisempi joukko valtuustoissa kokoontuu, sitä parempia päätöksiä on lupa odottaa.

Länsi-Savon vaalikone avautui verkossa keskiviikkona. Sieltä löytyy hyviä ehdokkaita jokaisessa levikkialueemme kunnassa.

Siirry vaalikoneeseen

Kommentoi