Pääkirjoitus: Monessa paikassa asuminen jo arkea, mutta lainsäädäntö laahaa perässä

Eeva Sederholm

Kaksoiskuntalaisuus ei ota onnistuakseen. Vaikka ihmisten viettävät aikaansa kuntarajoista välittämättä, äänestäminen ja verojen maksaminen on edelleen sidottu vain yhteen asuinkuntaan.

Asia on koronan myötä noussut jälleen keskusteluun. Virallinen asuinkunta ei kerro koko totuutta, kun etätöitä tehdään mökkipaikkakunnalta käsin. Työn liikkuvuus on lisääntynyt, ja ihminen käyttää palveluita myös kunnassa, jossa ei asu. Moni myös haluaisi päästä vaikuttamaan lähiympäristöönsä.

Kaksoiskuntalaisuutta selvitettiin jo vuonna 2018. Se törmäsi kuitenkin perustuslakiin.

Hallituksen asettama työryhmä totesi kuitenkin, että lainsäädännön valmistelussa tulee pyrkiä edistämään monipaikkaisuutta.

Vaikuttamiskysymykseen se ehdotti etsiväksi mallia Virosta, jossa on voi hakea e-kansalaisuutta, vaikka ei asuisi maassa. Samaan tapaan Suomessa voisi hakea e-kuntalaisuutta. Tämä ei toisi äänestysmahdollisuutta, mutta e-kuntalaiset voisivat ottaa muutoin kantaa kuntaa koskeviin asioihin.

Käytännön toimia ei ole sen koommin näkynyt.

E-kuntalaisuus on erinomainen idea. Se ei kuitenkaan ratkaise monipaikkaisuuteen liittyviä kysymyksiä kuntalaisten palveluista. Jos iso joukko ihmisiä asuu osan vuotta Vantaalla ja osan Saimaan mökillä, käytännössä mökkipaikkakunnan pitäisi ylläpitää esimerkiksi terveyspalveluja selvästi asukasmääräänsä isommalle porukalle. Valtionosuudet tai sairaanhoitopiirien laskutuskäytännöt eivät ratkaise kysymystä siitä, miten palveluja mitoitetaan.

Suomessa on yli 60 kuntaa, joissa on enemmän vapaa-ajan asuntoja kuin vakituisia asuntoja. Uusia ratkaisumalleja olisi korkea aika kokeilla vaikka yksittäisillä alueilla. Monipaikkaisuuden seuraukset pitäisi myös huomioida nykyistä paremmin sote-uudistuksen suunnittelussa.

Vaikeampiakin yhtälöitä Suomessa on ratkaistu.

Kommentoi