Mikkelissä on viritelty viime vuosina asukaslähtöistä toimintaa useilla asuinalueilla.
On perustettu kylätaloja ja käynnistetty asukastupatoimintaa, järjestetty talkoita ja siivottu asuinalueita.
On pidetty ravintolapäiviä ja kokoonnuttu syömään yhdessä.
On koristeltu alueita kukkaistutuksin ja värkätty jouluikkunoita.
Näiden lisäksi on liikuttu yhdessä sekä tehty paljon muuta mukavaa yhteisöllistä ja viihtyvyyttä lisäävää toimintaa. Tätä toimintaa ovat tukeneet erilaiset rahoitukset ja hankkeet, sekä muut alueelliset toimijat ja yritykset.
Me olemme Hyvinvoiva asukas -hankkeessa innostaneet ja tukeneet parin vuoden ajan Mikkelin asuinalueilla asukkaiden ja asukasyhdistysten toimintaa.
Olemme tehneet yhteistyötä kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa. Iso kiitos kumppaneille, että olemme saaneet todistaa osallistujien paloa toimia oman asuinalueen viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden hyväksi.
Ikävä kyllä toiminnassa on ollut myös haasteita. Kaupunkilaisten aktiivinen osallistuminen on törmännyt puitteiden puuttumiseen tai vuorovaikutusongelmiin viranomaisten kanssa.
”Mieluummin saat anteeksi myöhemmin, kuin luvan kaupungilta”, on ollut liian usein asukkaiden palaute.
Mikä voisi olla suurempi omaehtoisen toiminnan latistaja kuin se, ettei ole mahdollisuuksia tai puitteita toimia, vaikka kuinka olisi intoa ja kykyjä.
Kaupunki on asukkaita varten, eikä kaupunki ole mitään ilman asukkaita.
Siksi haluamme haastaa kaikki tulevat kuntapäättäjät ja Mikkelin kaupungin viranhaltijat mahdollistamaan ja tukemaan asukkaiden aktiivista ja omaehtoista toimintaa.
Se ei vaadi mahdottomia. Tarvitaan vain hiukan taloudellisia panostuksia.
Rahaakin tärkeämpiä ovat vuorovaikutus ja keskustelut asukkaiden kanssa. Ei lannisteta kaupunkilaisten intoa jäykillä organisaatiorakenteilla, tai muilla toiminnan haasteilla. Löydämme parhaimmat ratkaisut yhteistyöllä.
Uskomme, että kaikki mikkeliläiset haluavat Mikkelistä paikan, jossa on viihtyisä asua. Sellaisen, jossa jokaisella on mahdollisuus toimia ja käyttää omia vahvuuksiaan yhteiseen hyvään.
Tehdään yhdessä Mikkelistä asukkaiden näköinen kaupunki.
projektipäällikkö
yhteisömanageri
yhteisömanageri
Hyvinvoiva asukas -hanke
Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu