Suomessa alueet kiistelevät Euroopan unionin rakennerahoista. Ohjelma alkaa syyskuussa, mutta päättämättä on, kuinka Suomeen tuleva rahoitus kaudelle 2021–2027 jyvitetään maan eri osiin.
Suomen saama EU-tuki perustuu siihen, että Itä- ja Pohjois-Suomi ovat kehityksessä muuta maata jäljessä. Etelä- ja Länsi-Suomessa on kuitenkin herätty vaatimaan rahoja myös sinne, vaikka tämä olisi vastoin EU:n sisällä sovittua periaatetta. Työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilältä (kesk.) odotetaan päätöstä asiassa jo lähipäivinä.
Viikolla Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.) ja Pirkanmaan maakuntajohtaja Esa Halme vaativat HS:n mielipidekirjoituksessaan rahoja itselleen. Perusteena oli mahdollisimman tehokas käyttö.
Tehokkuus on periaatteessa tietysti kannatettava asia. Samalla olisi syytä muistaa, että tukien tarkoituksena on kuroa kiinni eri alueiden eroja työllisyydessä ja talouskasvussa. Lylyn perusteluilla köyhäinapukin pitäisi antaa vähätuloisten sijaan rikkaille, koska rikkaat osaavat laittaa rahat poikimaan.
Mikkelin seudulla ja Savonlinnassa EU-rahoilla on voitu panostaa esimerkiksi korkeakoulujen kehittämiseen. Tuloksiakin on syntynyt. Vaikkapa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk on pystynyt hyödyntämään EU-tukia monenlaisten laboratorioiden ja TKI- ympäristöjen kehittämiseen. Samalla Xamk on kasvanut yhdeksi maan parhaista ammattikorkeakouluista.
Kun muualta kritisoidaan Itä- ja Pohjois-Suomen tukia, usein tarkoituksellisesti keskitytään vain EU-tukiin ja unohdetaan muu. Samaan aikaan kuitenkin kansallinen, Suomen oma tutkimus- ja kehitysraha kohdentuu pitkälti Etelä- ja Länsi-Suomeen. Kyse on esimerkiksi korkeakoulujen rahoituksesta sekä TEM:n, Finnveran ja Business Finlandin tuista.
Jos oikeudenmukaisuudesta puhutaan, silloin on syytä katsoa kaikkea tutkimus- ja aluekehitysrahoitusta kokonaisuutena.
Ikävä kyllä Itä-Suomi pysyy aluekehityksessä aina vain takamatkalla. Jos EU-tuet viedään, välineitä vaikuttavaan kehitystyöhön ei alueille kovin paljon jää.