Keskiviikkona alkaa jokasyksyinen näytelmä. Sitä kutsutaan budjettiriiheksi. Käsikirjoitus on sama. Valtio antaa rahankäytön raamit ensi vuodelle. Ministerit kehuvat, oppositio haukkuu.
Vaikka samat asiat toistuvat, tehdään tulo- ja menoarvioita kovin erilaisissa tilanteissa. Nyt ministerit pallottelevat nousukauden kehyksiä. Vuosi sitten oli toisin, kun korona oli pannut taloutta polvilleen ja näkymät olivat tummat.
Nousukauden budjetin erikoisuus on siinä, että hallituksen papereissa Suomen valtio velkaantuu ensi vuonna lähes seitsemällä miljardilla eurolla. Talousoppineet pitävät tätä erikoisena. Ylen haastattelussa Helsingin yliopiston professori Roope Uusitalo ihmetteli, miksei ensi vuonna pyritä kiristämään julkista taloutta.
Toki on olennaista sekin, mitä velalla tehdään. Suomi tuntuu jäävän pahasti jalkoihin, kun verrataan investointien kehitystä. Suomessa investoinnit ovat 11 vuodessa kasvaneet reilulla kymmenellä prosentilla. Ruotsissa vastaava kasvu on lähes 70 prosenttia.
Suomi jää telineisiin myös työn tuottavuuden kehittymisessä. Ruotsissa työn tuottavuus on kasvanut tasaisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomessa tuottavuus kääntyi laskuun neljä vuotta sitten.
Velalla pitäisi nyt ostaa kehitystä ja innovaatioita, jotka parantaisivat työn tuottavuutta. Hallituksen papereissa kuitenkin tieteestä ja tutkimuksesta aiotaan leikata.
Yritykset investoivat Suomessa tutkimukseen ja kehitykseen varovasti. Se on huolestuttavaa tilanteessa, jossa esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunta tarjoaa huolien lisäksi myös huikeita kasvumahdollisuuksia. Valuvatko tämän markkinan tuotot sinne, missä tutkimukseen ja kehitykseen panostetaan?
Suomen velkaantuminen jatkuu, eikä se tunnu keskeisiä päättäjiä tarpeeksi huolettavan. Kun velka näyttää suuntautuvan muualle kuin kehitykseen, soisi päättäjien seisahtuvan. Tällä tiellä ei voi pitkään jatkaa. Ainakin pitäisi olla uskottava strategia velan takaisinmaksuun.