Mielipide: Lukusalin puolesta

Tunnen myötätuntoa ja surua tavallisten ihmisten puolesta aikeesta pilkkoa pääkirjaston lukusali. Psykoanalyytikko Pertti Simulan mukaan saamme tuntea. On parempi tuntea surua kuin yrittää sysätä se pois.

Ylen haastattelussa Jouni Riihelän perustelu poikkitieteellinen hyppii silmille. Mistä tieteenaloista on kyse?

Kansanvallan tulisi olla osa Mikkeliä. Siksi ihmettelen, mikä salaisuus kytkeytyy siihen, että konserni- ja elinvoimajaosto ei tuo aloitteen tekijää julki tilaintegraatiohaaveessa.

Piirustukset, joita tulisi tehdä vasta kuulemisen jälkeen, pidetään salattuina.

Mikä salaisuus niihin kätkeytyy? Liikesalaisuus ne eivät ole. Miten lie päätöksen muotoseikkojen laillisuus mahdollista valitusta ajatellen?

Työrauhasta on ollut puhe. Puolen vuoden odottelun jälkeen ovat varmaan viraston ja kirjaston väki menettäneet työrauhansa.

Kirjaston johtajakin ilmaisi Ylen haastattelussa olevansa huolestunut suunnitelmista, vaikka toisaalla on annettu ymmärtää, että keskusteltu on. Nouseehan sieltä sekin esille, ettei omaa rakennusta ole kartoitettu vaan on lähdetty naapuriin.

Yleinen periaate on, että säästöjä katsellaan ensin omalta tontilta väliseiniä rakentamalla. Näin toimitaan yksityistaloudessakin.

Joku sanoo, että on aika tehdä muutoksia. Mutta miksi köyhä lisäisi menoja, kun kansa on tyytyväinen siihen, että pääkirjaston lukusali säilyy koskemattomana pääkirjaston 1. kerroksessa?

Adressi lukusalin puolesta on pääkirjaston lukusalissa. Nimiä siihen on kertynyt.

Saanen siis toivoa kansanvallan toteutumista. Pääkirjaston lukusali säilyköön nykyisellä paikallaan ja tarvittavat tilat etsittäköön esityksen tehneen lähellä olevista työtiloista, väliseiniä rakentamalla virastotalossa.

Margit Bister

Mikkeli

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka