Sano se: Miksi bensakuskeja rokotetaan?

Tuppuralasta ja Graanilta ei bussi kulje sunnuntaiaamuisin kaupunkiin että pääsisi kirkkoon. Kaikilla ei ole autoa. Lähemäen messu on meillekin tärkeä. Sinne voivat tulla herännäiset ja me muut seurakuntalaiset.

Harmistunut

Hirvensalmelle on pesiintynyt huumehuuruinen rosvokopla. Missä poliisi?

Kysymys

Vallanhimo on niin kova, että äänestäjien menettämisen pelossa hallitus ei uskalla tehdä ikäviä päätöksiä.

Hymyhuulet

Eiköhän jo riittäisi uskonveljien riitely L-S:n sivuilla? Tuntuu, että on ollut pääaihe mielipidesivulla jo viikkojen ajan.

Vanha Syntisäkki

Onko "kykypuolueen" opetus nykyään kynnysmattotasoista? Miksi mielenterveysongelmat on suurin syy poissaoloihin/eläköitymisiin. Mielenterveyspalvelujen tarve kasvaa vaan.

Kysynpä vaan

Ikääntyvä väestönosa on uutisten mukaan ongelma, itse asiassa ongelmajäte, joka on yhteiskunnan kehittymisen esteenä. Ehkä kannattaisi miettiä, ketkä ovat rakentaneet yhteiskunnan niin valmiiksi, että rakentajat ovat ongelma?

Salaviisas

Odotellaan nyt rauhassa kun kaikki konservatiivit ovat eronneet kirkosta, verotulot loppuvat ja Lähemäen seurakuntatalo tulee halvalla myyntiin. Ostetaan me vanhoilliset sitten se.

Kuka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön

Jopa taas löytyi syy jättää äänestämättä vihreitä kun olisivat valmiita laillistamaan huumeita! Ei kiitos ja samaa mieltä ovat kentällä olleet poliisit!

Nimimerkki

Mistä on tullut tämä bensiinillä ajavien rokottaminen? Bensa kuitenkin yksi puhtaimpia, Silti bensan hinta noussut lyhyessä ajassa n. 20%.

Kuppaamista?

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka