Pääkirjoitus: Suositus päättyi, etätyö jatkuu

Timo Laitakari

Valtioneuvoston suositus etätyöstä päättyi perjantaina. Se varmaankin vähentää etätyön tekemistä monessa yrityksessä. Viranomaisten suosituksiin on korona-aikana tupattu suhtautumaan vakavasti.

Valtiovarainministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö esittivät syyskuun lopulla etätyösuosituksen päättämistä lokakuun puolivälissä. Silloin ne arvioivat, että tuohon mennessä Suomessa olisi rokotekattavuudessa päästy lähelle valtioneuvoston tavoitetta eli 80:a prosenttia.

Etelä-Savossa tavoite on täynnä. Täällä etätyöstä lähityöhön siirtymisen pitäisi siis olla turvallista. Jos tartuntojen ja vakavien sairastumisten määrä lisääntyy, monella työpaikalla on helppoa taas lisätä etätyötä ilman erillistä suositustakin. Tähänkin saakka järkeä on osattu tässä käyttää sekä työnantajien että yksittäisten työntekijöiden tasolla.

Vaikka koronan vuoksi hiljentyneissä avokonttoreissa alkaa taas väkeä näkyä, on helppo ennakoida, ettei vanhaan ole paluuta. Kun työntekijät ovat pakonkin sanelemina päässeet tutustumaan etätyön hyviin puoliin, entistä useampi jäänee jatkossa pysyvästi vähintään osittaiseen etätyöhön. Etätyö voi esimerkiksi helpottaa arjen järjestämistä sekä työn ja perheen yhdistämistä, kun työmatkoihin käytetty aika jää itselle.

Huonojakin puolia on tullut esiin. Eri ihmisille etätyö sopii eri tavoin. Myös eri työtehtävissä etäily toimii eri lailla. Nyt ollaan aika paljon viisaampia etätyön eduista ja haitoista kuin vielä puolitoista vuotta sitten. Tarkkaa keskittymistä ja rauhaa edellyttäviä hommia kannattaa ehkä tehdä kotona. Yhteisessä vapaamuotoisessa ideoinnissa videoyhteydet ja Teams-palaverit taas eivät välttämättä toimi. Täydellisen etä- tai lähityön sijaan, välimallit taitavat olla usein oikea ratkaisu.

Koronan aiheuttama etätyösiirtymä tapahtui pitkälti suunnittelematta. Kun poikkeusaika on virallisesti ohi, työnantajilla on viimeistään nyt vastuu huolehtia siitä, että etätyön pelisäännöt ja käytännöt tehdään selviksi. Jos iso osa työnteosta pysyvästi siirtyy tehtäväksi työntekijän tiloissa, myös rahasta pitää puhua: miten hoituu vakuutusturva, kuka maksaa työpöydät ja -tuolit, saako omien tilojen käytöstä korvauksen?

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka