Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Mikkelissä tarvitaan pysyviä muutoksia toimintaan ja tapakulttuuriin

Mikkelin kaupungin virkamiesjohdon ehdottamat säästöt kaupungin talouteen ovat lautakuntien käsittelyssä. Lautakunnat ovat pääsääntöisesti hylänneet säästötoimenpiteet.

Säästöjä ja rahan käytön uudelleen jakoa on etsittävä isommista linjoista ja toimintatapojen muutoksista. Ei se yksittäisen kuntalaisenkaan velkataakka ja ahdinko parane sillä, että haetaan maitopurkki 0,07 euroa halvemmalla. On tehtävä isompia, pysyvä muutoksia!

Mikkelin kaupungilla on reilut 1 700 työntekijää vakituisessa työsuhteessa. Henkilöstöraportin mukaan: ”Sairauspoissaolot pysyivät edelleen tavoitteessa toteuman ollessa 14,8 päivää henkilötyövuotta kohden.”

Suomalainen työntekijä on sairauden takia poissa töistä keskimäärin 5–7 päivää vuodessa. Kuinka suuret olisivat säästöt henkilöstökuluihin kun sairauspoissaolot puolittuisivat?

Sairauspoissaoloihin vaikuttaminen on pitkä tie, joka palkitsee vasta ajan myötä. Mutta se on perustavaa laatua oleva muutos, jolla on positiiviset vaikutukset talouteen, työyhteisöön ja kaupungin mainekuvaan työnantajana.

Kaikki lähtee johtamisesta ja organisoinnista. Kaupunki työnantajana voi vaikuttaa sairauspoissaoloihin työskentelyolosuhteiden ja työhyvinvoinnin parantamisella.

Muutos lähtee ihmisistä ja ihmiset myös toteuttavat muutoksen.

Osa sairauspoissaoloista voi johtua heikosta johtamisesta, erityisesti, jos työntekijä kokee, että esimies ei välitä eivätkä työyhteisön rakenteet ja toimintatavat ole tasapuoliset.

Kaupungilla pitää olla aitoa kiinnostusta työkykyasioita kohtaan ja sairauspoissaolojen seurannan työkalut, jotka tuovat sairauspoissaolojen kustannukset esille konkreettisesti.

Mikkelin kaupunkikonsernissa toimii kymmeniä erityyppisiä yhteisöjä ja yhtiöitä. Omistajana kaupunki voi vaatia yhtiöiltään tuottoa, tehokasta toimintaa ja alueen elinvoiman edistämistä.

Onko omistaja asettanut yhtiöilleen kunnianhimoiset tuottotavoitteet ja niille selkeän seurannan? Selkeä tavoitteiden asettaminen tuo tullessaan tehokkuutta ja tulospainetta myös yhtiöiden toimintaan.

Kaupungille on langennut maksettavaksi 4 miljoonan euron sakkomaksu pitkäaikaistyöttömistä.

Työllisyyden hoito on siirtynyt kokeiluna kaupungin vastuulle. Onko kaupungin oma toiminta pienentänyt sakkomaksuja jo tänä vuonna ja kuinka paljon?

Tutkimalla nämä mahdollisuudet kaupungilla olisi mahdollisuus saada jokunen miljoona lisää osinkotuottoja yhtiöistä ja samalla toteuttaa 1–2 miljoonaan euron säästöt.

Mikkelin kaupungin on pakko tehdä perustavaa laatua olevia muutoksia toimintatapoihin ja -kulttuuriin.

Muutoksessa, ja erityisesti sen onnistumisessa, on aina kyse ihmisistä ja siitä, miten johto onnistuu ohjaamaan ihmisiä ja kulttuuria haluttuun suuntaan.

On pidettävä huolta, että ihmiset tietävät, ymmärtävät, sitoutuvat, toimivat ja lopulta muuttavat pysyvästi toimintatapojaan.

On oltava selkeät yhteiset tavoitteet ja tahtotila saavuttaa ne. Muutos lähtee ihmisistä ja ihmiset myös toteuttavat muutoksen.

Nina Rasola

toimitusjohtaja, RL-Palvelut Oy

Mikkeli