Mielipide: Mikkelin päätöksenteosta puuttuu rohkeutta vähän kaikilta

Kummassakin paikallislehdessä oli kaupunginjohtajan haastattelu Mikkelin taloudesta ja ensi vuoden veroprosentista. Hän perää luottamushenkilöiltä rohkeutta muutokseen.

Kuusi vuotta on mennyt eikä taloutta ole saatu tasapainoon. Häneltä itseltään on puuttunut rohkeutta tehdä ajoissa esityksiä luottamushenkilöille, eikä peesata heidän mielipiteidensä mukana. Ei niitä parempia päätöksiä tule, ellei johtaja niitä esitä.

Rohkeuden puutetta on myös luottamushenkilöillä. Hallituksen ja valtuuston pitkiksi venyneet kokoukset on pitkälti hukattu vaalireviirien etujen puolustamiseen eikä kaupungintalouden tasapainosta huolehtimiseen.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että mitään parempaa aikaa ei tämän päättäjäsukupolven aikana ole näköpiirissä. Mikkelillä on edessä vain vaikeita ja vielä vaikeampia aikoja. Nyt todella tarvitaan rohkeutta niihin epämiellyttäviinkin päätöksiin.

Se vaihtoehto, että eletään toiveiden varassa, tehdään edelleen velkaa ja tehdään energiayhtiökikkailua, mikä sitten johtaa varmuudella Suur-Savon Sähkön osakkeiden ja Etelä-Savon Energian myyntiin, on pitkän päälle kaikkein huonoin vaihtoehto. Sijoittajat eivät mikkeliläisten energian hinnoista välitä minkään vertaa.

Varmasti parempi vaihtoehto on nostaa nyt veroprosenttia yhdellä prosenttiyksiköllä ja samaan aikaan tehdä tiukat menojen karsimiset. Näin nykyinen alijäämä on maksettu neljässä vuodessa.

Ei niitä parempia päätöksiä tule, ellei johtaja niitä esitä.

Korkean verotuksen viittaa ei kannata pelätä, sillä muut maakuntien kaupungit tulevat kyllä perässä.

Tosi asia on, että Mikkelin asukasluku, veropohja ja valtion osuudet tulevat pienenemään pitkälle eteenpäin. Väestömme ikärakenne muuttuu yhä enemmän vanhusvoittoiseksi ja kulut kasvavat.

Kukaan ei tule meidän velkojamme maksamaan vaan itse ne on maksettava. Maakunnallinen sote ei meitä pelasta, vaan päinvastoin.

Essotea on moitittu kalleudesta. Kuitenkin sen hoidon yksikköhinnat ovat sairaanhoitopiirien keskitasoa.

Kalleuden tekee se, että meillä on paljon hoidettavaa. Laki määrää kuntien antamaan asukkaille sen tarvitseman hoidon ja tietysti kaupunki ja Essote noudattavat lakia.

Muutoin olen sitä mieltä, että Mikkeli on meille mikkeliläisille maailman paras paikka asua ja elää!

Jukka Pöyry

kaupunginvaltuutettu (kd.)

Mikkeli

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka