Sano se: Osuuspankki teki sen minkä sen oli pakko tehdä

Vanhempiaan ei voi valita. Väärän käytösmallin saaminen saa aikaan rikkinäisyyttä lapsissa. Traumoja on tullut näistä kokemuksista.

Kunnioitus katkolla

Kangasniemen kunnan ei tarvitse hakkauttaa entisen Uudistalon tilan metsää Niirasenlahden asuinalueen länsipuolella. Hakkuulla kunta tuhoaisi arvokasta vanhaa puustoa kasvavan erinomaisen virkistysalueen. Kunnalla on laaja metsäomaisuus ja puuta taatusti löytyy muualtakin 170 t euron budjettialijäämän kattamiseen. Järki käteen päättäjät. Tällä asialla ei tarvitse eikä ole vara tehdä puoluepolitiikkaa.

Kuntalainen

Abc:llä Mikkelin kalleimmat polttoaineet (5-10 cnt). Hyvä, että Kiiskinmäeltä saa plussaa.

Bonuksen mahti hiipuu!

Kiitokset Juvan kh:lle paikallisten pankkipalveluiden turvaamiseksi eteläsavolaisille. Ei kaupunkien ulkopuolelta lähdetä esim. lainoja järjestelemään Mikkeliin.

Heikki Vaskelainen Mäntyharju

Kiitos hautaustoimistotyöntekijä Tomi Marjolle haastattelusta. Osuit naulan kantaan hyvästä elämästä.

Anja

Jukurit lähti nousuun miehiä vaihtamalla! Mitenkä olis Mikkelin jos tekis saman tempun?

Yksi ihmettelijä

Mikkelissä on vauhtisokeutta potevat kaupunginhallitus ja -valtuusto. Mitkään kustannusarviot eivät pidä paikkaansa,vaan ne ylitetään miljoonilla. Urpolan koulunkin loppuhinta tulee olemaan yli 30 miljoonaa. Ei se mitään haittaa kun me olemme niin rikkaita.

Hanski

Onkohan Sanna Marinin niskaan tulevat julkiset kohut tarkoitettu äänestäjien pelotteluksi? Pääministerimme on hyvä presidenttiehdokas. Sukupuoliero näkyy Suomen politiikassa ikävällä tavalla.

X-lotta

Vanhalle opelle tiedoksi että 80 vuotta sitten kun se edellinen kaveri tuli avuksi niin siitä oli enemmän haittaa kuin hyötyä ja niin taitaisi käydä tämän uudenkin kanssa.

Varma tieto

Olkaa Kangasniemen Osuuspankin asiakkaat tyytyväisiä,että ei aikanaan tapahtunut liittymistä Suur-Savon Osuuspankkiin. Nyt olisi lähtölaukaus koitunut tännekin. Tehty hyviä päätöksiä,vaikka nykyajan "viisaat" niitä mielellään ei hyväksy.

Eläkkeellä oleva hallintohenkilö

On tieteellisesti todistettu että ihminen on luotu sekaravinnon käyttäjäksi. Sen kertoo hampaat.

Näin on

Osuuspankki teki mitä on pakko. Kuinka moni käy enää säännöllisesti asioimassa konttoreissa? Kalliita neliöitä ilman asiakkaita.

Digimummo

Puumalassa paljon puhuttu, mahdollinen srk-liitos tuskin vaikuttaa ihmisten elämään mitenkään, toisin kuin kunnan asukkaiden perustaman ja omistaman OP:n sulkeminen. Monen hätä omien rahojen käytöstä on todellinen, mutta missä nyt vastustajat ja adressin kerääjät?

Kysymys

Nyt Myyryläisen Jorma vähän suvaitsevaisuutta toisinajattelevia kohtaan ja vanhemmilla on toki oikeus, jopa velvollisuus, ohjata alaikäisiä lapsiaan.

Hötsöntötsön

Muistissa on kun Osuuspankkien eri kunnissa piti liittyä yhdeksi Suur-Savon Osuuspankiksi, vastustin ja syy on nyt kaikkien nähtävillä. Hyvä Rantasalmen Osuuspankki!

SMS

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka