Mielipide: Pysyvätkö Mikkelin peruspalvelut varmasti nykyisellä tasolla?

Kansa valmistautuu tammikuun maakuntavaaleihin. Vaalien syynä on hyväksytty, ”vuosisadan uudistukseksi” mainostettu sote-uudistus.

Toivon uudistukselle onnea ja menestystä, mutta lukiessani uudistuksen sisältöä ja miettiessäni valtakunnan nykytilaa, herää mieleeni epävarmuustekijöitä. Esitän niistä kolme.

”Sote-uudistuksen päämääränä on, että kaikki saavat laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja yhdenvertaisesti ja että hyvinvointi ja terveyserot kaventuvat.”

Tämä ajatus lienee keskeisin ponnin koko uudistuksessa. Mutta tämän päämäärän saavuttaminen vaatii melkoisia taloudellisia resursseja.

Uudistuksen rahoittamiselle on esitetty ratkaisumalli, mutta onko se riittävä? Pelkona on, että joudutaan turvautumaan uuteen maakuntaveroon.¨

Lisäksi kuntien valtionosuudet pienenevät merkittävästi ja vaarana on, että valtionosuuksien turvin ei pystytä turvaamaan kuntien vastuulle jääviä peruspalvelun, kulttuurin, liikunnan jne. nykytasoista toteuttamista.

Sote-uudistus tarvitsee tekeviä käsiä, muuten olemme pahemmassa kuin pulassa.

Voinko olla varma, että Mikkelin peruspalvelut hoituvat jatkossakin vähintään nykytasolla?

”Lähipalvelut toteutetaan siellä, missä ihmiset muutenkin asioivat.”

Olen kuullut arvailuja, että jokaista nykyistä terveysasemaa ei jatkossa voida ylläpitää. Ja kun tähän lisätään vielä valmistelussa oleva lääkeasiain uudistus, on vaarana, että maaseudun pieniä apteekkeja uhkaa alasajo.

Jos kunnasta menee terveysasema ja vielä mahdollisesti apteekki niin arvannette, mikä vaikutus tällä on erityisesti vanhusväestöön.

”Tavoitteena on turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti.”

Jo nyt maassamme on pula ammattitaitoisesta työvoimasta. Hoitohenkilökuntaa siirtyy kasvavassa määriin muihin tehtäviin. On selvää, että sote-uudistus tarvitsee tekeviä käsiä, muuten olemme pahemmassa kuin pulassa.

Toivottavasti saan maakuntavaaliehdokkailta esimerkiksi näihin pohdintoihin luotettavat ja selkeät arvioinnit.

Kuten sanoin, toivon tietenkin, että sote-uudistus toteuttaa sille asetetut tavoitteet ja kuntien asemaan tulee jopa parannuksia. Epäonnistumiseen maallamme ei yksinkertaisesti ole varaa.

Vaaliteltoilla tavataan.

Osmo Ukkonen

kuntalainen

Mikkeli

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka