Pääkirjoitus 21.11.2021 Elinvoima tulee yrittämisestä

Etelä-Savon yrittäjät juhlivat lauantaina Pieksämäellä yrittäjägaalassa. Moni ansioitunut yrittäjä sai ansaitun tunnustuksen tekemästään työstä.

Vuoden yrityksen palkinto jaettiin yhteisesti kaikille eteläsavolaisille yrityksille. Perusteet tulevat koronapandemiasta. Korona on vaikuttanut jollain tavalla kaikkeen yritystoimintaan. Osa yrityksistä on selvinnyt ongelmista, osa jopa saanut kasvua. Joillekin on käynyt huonommin.

Kollektiivisesti saatu muistaminen ei ehkä lämmitä yhtä paljon kuin henkilökohtainen. Silti palkinto osui kohdilleen. Koronavuoden hankaluudet ovat vaikuttaneet jokaisella työpaikalla, mutta yrittäjien kohdalla epävarmuus korostuu: vastuulla on oman toimeentulon lisäksi työntekijät ja pelissä mahdollisesti koko omaisuus.

Palkinto muistuttaa myös siitä, kuinka laaja ja monipuolinen joukko yrittäjät ovat. Etelä-Savon yritysten määrästä ei voi tarkkaa lukua sanoa, mutta joka tapauksessa kyse on tuhansista. Jokainen yritys työllistää vähintään yrittäjäänsä.

Tuoreet verotilastot kertovat, että maakunnassa oli noin 2 200 sellaista yritystä, joka maksoi voitostaan veroa. Yhteensä yhteisöverojen tuotot olivat noin 45 miljoonaa euroa. Päälle voi laskea yrittäjien omista tuloistaan maksamat verot sekä työntekijöiden maksamat tuloverot.

Julkisen sektorin työpaikat ovat monella tavalla elintärkeitä, mutta yrityksillä on yhteiskunnassa poikkeuksellinen merkitys. Ne jauhavat järjestelmään sen varallisuuden, joka mahdollistaa julkisen sektorin luomat palvelut kouluista, urheiluhalleihin ja sairaaloihin.

Monessa Etelä-Savon kunnassa tuskaillaan, kun budjetti ei pidä eivätkä rahat riitä. Liian usein se unohtuu, että pohjimmiltaan monet vaikeudet johtuvat yritystoiminnan heikoista olosuhteista. Jos kuntaan saataisiin lisää yrityksiä tai nykyisten yritysten toiminta kehittyisi, myös ympäröivä alue pärjäisi paremmin.

Elinvoima on paljon käytetty termi. Kyse on pitkälti juuri yrittämisestä ja yrityksestä. Alueen kannalta se tarkoittaa ihmisiä, työpaikkoja ja verotuloja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka