Mielipide | Ruokahaaste Etelä-Savon kunnille

Ruoka herättää tunteita, se puhututtaa, jakaa mielipiteitä, sen ympärille luodaan työpaikkoja ja ihminen ei voi elää ilman sitä. Ruokaa käytetään vallan välineenä ja sen puuttuminen aiheuttaa mellakoita. Sanalla sanoen, ruoka on meille kaikille elintärkeä asia.

MTK:n valtuuskunta päätti 24.11 haastaa kaikki Suomen kunnat käyttämään kotimaista ruokaa palveluissaan. Haaste sopii erinomaisesti Etelä-Savoon, jossa maakunnan kärjet ovat ruoka, metsä ja vesi. Etelä-Savon kaupungeista Mikkeli ja Savonlinna ovatkin jo kertoneet käyttävänsä jatkossa tilaisuuksissaan vain kotimaista ruokaa. Vain kahvi ja tee jää linjauksen ulkopuolelle. Myös Pieksämäen kaupungin ruokapalveluissa on linjaus kotimaisen ruoan käytöstä.

MTK-Etelä-Savo haastaa kaikki maakunnan kunnat ja kaupungit mukaan nostamaan entisestään ruokapalveluiden kotimaisuus- ja lähiruoankäyttöastetta ja kertomaan siitä myös julkisesti. Ruoantuotannolla on iso merkitys Etelä-Savon työllisyydelle ja taloudelle. Toivottavasti haasteet otetaan vastaan kaikissa Etelä-Savon kunnissa ja päättäjät näyttävät näin esimerkkiä kuluttajille siitä, että kotimaista ruokaa halutaan myös jatkossa pöytään.

Huolimatta siitä, oliko kyseessä kasvis- vai sekaruokavalio, eteläsavolaiset viljelijät tuottavat ja haluavat tuottaa myös jatkossa monipuolisesti ruokaa kaikille meille. Kuluttaja voi edesauttaa tuotannon säilymistä niin Etelä-Savossa kuin koko Suomessa valitsemalla kaupassa kotimaisia tuotteita ostoskoriin.

Sanna Hämäläinen

puheenjohtaja, MTK Etelä-Savo

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka