Mielipide | Suomeen tarvitaan yhteinen potilastietojärjestelmä

Syyskaudella seurattiin neljässä sairaanhoitopiirissä Aster- asiakas- ja potilastietojärjestelmän kohtaloa. Se oli Keski-Suomen ja Vaasan sairaanhoitopiirien sekä Essoten ja Siun soten yhteinen hanke. Hintalappu taisi olla noin 280 miljoonaa euroa.

Tilannetta seurattiin myös Sosterin alueella, koska Sosteri ja Essote muodostavat uuden Etelä-Savon hyvinvointialueen vuonna 2023. Hanke kaatui, koska kaikki mukana olleet sairaanhoitopiirit eivät hyväksyneet järjestelmän hankkimista.

Itsekin kauhistelin Asterin hintaa. Moni taisi sekä hankkeen alueilla että muualla huokaista helpotuksesta, kun hanke kaatui. Ehkä se oli ennenaikaista, sillä hyvä ja toimiva asiakas- ja potilastietojärjestelmä tarvitaan. Nyt toimintaa käynnistellään kaiketi nykyisillä järjestelmillä, joiden elinkaari ei ole ikuinen.

Sote-hanketta on viritelty viimeiset 10–15 vuotta, joten on kummallista, että koko maahan ei ole valtiovallan ohjauksessa hankittu eri alueiden tarpeisiin muokattavaa yhteistä perusjärjestelmää. Maassamme on noin 5,6 miljoonaa asukasta, jonka sote-asioiden tarpeet voitaisiin varmasti hoitaa joustavasti säädettävällä yhteisellä asiakas- ja potilastietojärjestelmällä. Tähän joku voi heristää sormea nykyhallitukselle, mutta asia olisi pitänyt hoitaa jo edellisten hallitusten aikana.

Keskeistä sote-palveluissa on varma ja kustannustehokas sekä ihmisten tarpeita vastaava toiminta. Koska elämme digiaikaa, ei asioida voida yksinkertaisesti hoitaa ilman toimivia tietojärjestelmiä. Niihin taas herkästi hukataan rahallisia resursseja liikaa siten, että palvelujen tuottamisessa ihmisille on resurssien tiukkuutta.

Sote-kokonaisuuden organisoimisessa on kolme tärkeää tekijää: Sujuva sote-organisaatio ja oikeat ihmiset oikeilla paikoilla, vahva yhteistyön kulttuuri sekä kustannustehokkuuden periaatteella toimivat asianmukaisesti työvälineet. Tietojärjestelmä kuuluu tuohon kolmanteen tekijään ja osaltaan myös organisaation sujuvuuteen.

Viimeistään nyt pitäisi viisaalla valmistelulla ja kilpailutuksella hankkia koko maahan yhteinen asiakas- ja potilasjärjestelmäalusta. Muutakin koordinointia hyvinvointialueiden kokonaisuudessa varmasti tarvitaan, jotta resurssit riittävät ihmisten palvelemiseen ja hoitamiseen!

Toivo Loikkanen

rovasti, aluevaaliehdokas (kesk., sit.), Savonlinna