Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Varhainen tuki vähentää terveyseroja

Suomalaisella hyvinvointivaltiolla on edessään kaksi suurta haastetta. Maassamme on mittavia hyvinvointi- ja terveyseroja eri ihmisryhmien välillä. Samalla väestö ikääntyy ja palvelutarve kasvaa. Tammikuussa valittavien aluevaltuutettujen keskeisimpänä tehtävänä onkin ihmisten osattomuuteen puuttuminen sekä sote-palvelujen kestävyyden turvaaminen.

Kumpaankin ongelmaan on yksi yhteinen ratkaisu: oikea-aikainen varhainen tuki. Sote-uudistuksen hyvien tavoitteiden onnistumisessa keskeistä on työn painopisteen siirtäminen toimiviin matalan kynnyksen perustason palveluihin ja vakavampien, vaativaa hoitoa edellyttävien ongelmien ennaltaehkäisyyn. Niin vahvistetaan yhtä aikaa sekä ihmisten hyvinvointia että palvelujärjestelmän kestävyyttä.

Varhaisen tuen palvelut vaikuttavat hyvinvointiin läpi koko ihmisiän, neuvolasta vanhuspalveluihin. Ne tarkoittavat oppilashuollon palvelujen saavutettavuutta kouluissa, perhetyöntekijöitä perheiden tueksi, mielenterveyden lyhytterapiaa ja matalan kynnyksen elintapaneuvontaa. Varhaiskasvatuksen ja perhe- ja sosiaalipalveluiden välinen tiivis yhteistyö ja vuoropuhelu tuottaa pitkäaikaiset hyödyt.

Onnistuakseen varhainen tuki vaatii toimivaa yhteistyötä niin järjestöjen kuin kuntienkin kanssa. Kaikista mainituista työtavoista on hyviä kokemuksia eri puolilta Suomea. Eri alueiden hyvien käytäntöjen tehokkaampi käyttöönotto tarjoaa uusille hyvinvointialueille suurta kehityspotentiaalia, kun vastuu siirtyy parillekymmenelle organisaatiolle satojen sijasta.

Ihmisten osattomuus on viheliäinen ongelma, sillä monet eriarvoisuuden muodot siirtyvät usein sukupolvelta toiselle, ja samalla heikkenee myös keskinäinen ymmärryksemme ja samassa veneessä olemisen kokemus.

Huono-osaisuuden kierteeseen puuttuminen on ainoa kestävä valinta niin inhimillisyyden kuin taloudenkin näkökulmasta. Etelä-Savon alueen ammattilaisten tekemää työtä varhaisen tuen ja palveluiden yhteispelin kehittämisessä on aluevaltuustossa vaalittava ja jatkettava.

Veli Liikanen

puoluesihteeri, aluevaaliehdokas (vihr.)

Nina Jussi-Pekka

päiväkodinjohtaja, aluevaaliehdokas ( vihr.), Mikkeli