Mielipide: Hyvinvointi kuuluu kaikille

Demokratia ottaa merkittävän askeleen, kun kansalaiset pääsevät suoraan päättämään aluevaltuustojen kokoonpanosta. Tämä on myös merkittävä virstanpylväs matkalla laajempaan maakunnalliseen itsehallintoon ja meille eteläsavolaisille suuri mahdollisuus maakuntamme aitoon yhdentymiseen.

Vaaleissa valittavat valtuutetut päättävät, saadaanko hoitoa ja hoivaa jatkossakin läheltä ja apua silloin, kun hätä on suurin. Keskustan ehdokkaat ovat sitoutuneet säilyttämään maakuntamme molemmat sairaalat sekä lähipalvelut kunnissa ja pitäjissä.

Hallinto ja "seinät" ovat tärkeitä, mutta vaaleissa on kyse muistakin arvoista.

Takaammeko hyvinvointimme rakentaneille sukupolville arvokkaan vanhuuden omissa kodeissa ja kodinomaisissa palveluasunnoissa? Kuinka palliatiivinen hoito resursoidaan riittävästi? Tuemmeko omais- ja perhehoitajien arvokasta työtä?

Kuulemmeko kouluilta kantautuvaa viestiä nuorten kasvavasta hädästä? Löytyykö tahtoa vahvistaa oppilashuoltoa esimerkiksi koulupsykologien rekrytoinnilla?

Millaista henkilöstöpolitiikkaa hyvinvointialueella harjoitetaan? Miten vahvistamme osaavien ammattilaistemme työssä jaksamista?

Vaalit käydään koronan varjossa ja monet ymmärrettävästi empivät vaaliuurnille lähtöä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö valoi meihin uskoa: "Mikään kurimus ei kestä loputtomasti. Lupaus paremmasta kumpuaa myös tieteen ja terveydenhuollon voimasta. Monen monta ihmishenkeä on jo säästetty. Yhdessä tämä vitsaus voitetaan."

Petri Pekonen

keskustan Etelä-Savon piirin varapuheenjohtaja, aluevaaliehdokas, Mikkeli

Siirry vaalikoneeseen

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka