Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sano se | "Varmin tapa välttyä Natolta on muuttaa nukkuvan nallekarhun turvalliseen kainaloon Venäjälle"

Tekstiviestipalstalla asiaa myös keväästä ja äärikristillisyydestä.

Hei sinä "Karhu vielä nukkuva", joka kehoitit muuttamaan Amerikkaan meitä Nato-mielisiä. Tiukan paikan tullen kysyn sinulta, että kumpaan haluat lähteä Moskovaan vai New York'iin.

Aina oikeassa

Parasta mitä lähihoitajien arvostuksen nostamiseksi voidaan tehdä. on järjestää soveltuvuustestit ennen kuin otetaan opiskelemaan ja voisi pitää vielä luetun ymmärtämisen ja matematiikan kokeen.

Kaikkien parhaaksi

Koronapassi joka vaikuttaa ainoastaan koronan leviämistä eteenpäin, se pitää lakkauttaa lopullisesti.

Kiitos

Mistä tietää, että kevät on tulossa? Varikset raakkuu.

Kuultu jo

Varmin tapa välttyä Natolta on muuttaa nukkuvan nallekarhun turvalliseen kainaloon Venäjälle

Peksi

Räsäsen jengi voisi olla huolissaan avioeroista ja jättää pikku vähemmistön rauhaan. Ai niin, on turvallisempaa lyödä Raamatulla heitä kuin miljoonia heteroita, omaa jengiä.

Huomio muualle

Kultalusikka suussa syntyneet lääkärit päättävät jatkossa asioistamme. Voidaankin saman tien unohtaa palveluasuminen, lastensuojelu, päihdekuntoutus ja täydentävä toimeentulotuki. Mihin niitä tarvitaan?

Sosiaalihuolto unohtuu

Hei "Ei laiskoja eikä välinpitämättömiä" olisikohan vuoden ajalla jotain merkitystä.

Talvi vs kesä

Kun kävelemme toistemme yli kuinka voimme mitään nähdä. Ei luulisi olevan aihetta solvata pääministeriä musiikkimausta, mutta sekin käy. Helppoa ja halpaa huvia.

Väärä kappale!

Astuvansalmen kalliomaalausten opastetaulusta. Eivätkö hahmot kuten hirvi, ihminen ja kämmenenjälki ole pikemminkin hyvinkin ymmärrettäviä kuin "häkellyttävän mystisiä kuvioita"?

Alien