Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Koulun piha on tylsä

Mäntyharjun yhtenäiskoulun piha on mielestäni liian tylsä. Koulun oppilaat kerääntyvät yhteen kasaan katokseen, eikä oppilaita saada menemään ulkovälitunneille. Sateessa kaikki eivät mahdu katokseen, eivätkä varsinkaan näin koronan aikaan turvavälit toteudu. Itse olen useasti joutunut seisomaan sateessa, kun katos on ollut täysi.

Jos koulumme piha olisi viihtyisämpi, siellä olisi tekemistä kaikille. Pihalla voisi olla esimerkiksi paikkoja, joissa voisi hengailla kavereiden kanssa ja erilaisia laitteita, että saataisiin oppilaat liikkeelle. Sateen varalle voisi olla enemmän katoksia, että kaikki mahtuisivat sinne. Eikä opettajien tarvitsisi koko ajan olla vahtimassa, meneekö ihmisiä takaisin sisälle.

Kun katsoo muiden koulujen pihoja, ne ovat viihtyisiä ja siellä on paljon erilaisia asioita. Koulumme pihalla on paljon tilaa, mutta vähän paikkoja, joissa tehdä jotain tai vain olla. Pienetkin asiat voisivat auttaa tuomaan lisää viihtyvyyttä pihaan. Koulumme nimi on “liikkuva koulu”, joten olisi hyvä saada nuoret liikkumaan eikä seisomaan katoksessa.

Ellen Sievänen

8B-luokan oppilas, Mäntyharjun yhtenäiskoulu