Mielipide | Valtuutetut paljon vartijoina

Hyvinvointialuevaaleissa valitut valtuutetut ovat paljon vartijoina. Iso määrä valituista on sote-puolen ammattilaisia ja joukossa on muutama pelastusalan tuntija. Yrittäjäjärjestö uskoo, että sote-ammattilaiset pitävät huolen hoitoon pääsystä ja sen laadusta.

Aluevaltuustoihin valitut ovat myös oman kuntansa asiantuntijoita ja tietävät, millaisia palveluja tarvitaan ja miten niitä voidaan toteuttaa omassa asuinkunnassa.

Etelä-Savon hyvinvointialue on koko maakunnan kokoinen kokonaisuus. Alueen palveluverkostoa suunniteltaessa on kyettävä löytämään alueellisesti kattavia, kokonaisvaltaisia ratkaisuja ja samalla kustannuksiltaan tehokkaampia tapoja toimia.

Hyvinvointialue tulee olemaan maakuntamme suurin työnantaja, hallinto-organisaatio sekä hankintojen tekijä. Se tarkoittaa, että hyvinvointialue on merkittävä elinvoimatekijä, markkinoiden luoja tai rajoittaja Etelä-Savossa.

Hyvinvointialueita ja niiden toimintaa tullaan seuraamaan tarkasti maan laajuisesti ja niitä vertaillaan keskenään eri mittareilla. Etelä-Savon hyvinvointialue tulee luomaan mielikuvaa koko maakunnasta.

Menestykset mittarit hyvinvointialueelle, yrittäjäjärjestön näkökulmasta, ovat: talousraameissa pysyminen; palveluiden kattavuus, sujuvuus ja laatu; yksityisten palvelutuotannon osuus ja palvelusetelien käyttö; työvoiman saatavuus ja pysyvyys; mielikuva Etelä-Savosta.

Tehokkaasti järjestetyt laadukkaat sote- ja pelastuspalvelut, jotka on järjestetty talouden näkökulmasta tehokkaasti, ovat vastuullista julkisten varojen käyttöä. Toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut muodostavat perustan toimivalle hyvinvointiyhteiskunnalle ja myös yrittäjyyden edellytyksille.

Hyvinvointialueen on hyvä toteuttaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteisen kustannuslaskentajärjestelmä, jonka avulla pystytään helposti ja vertailukelpoisesti mittaamaan palvelun hintaa ja määrittämään realistinen hintataso palveluseteleille ja ostopalveluille.

Toimialalle tarvitaan tulevina vuosina 200 000 työntekijää. Kilpailu osaajista käy jo kovana. Etelä-Savosta on tehtävä houkutteleva paikka asua, elää ja tehdä töitä. Alueen houkuttelevuuteen ja muuttopäätökseen vaikuttavat tekijät, kuten alueen tarjoamat opiskelumahdollisuudet, työpaikat, asumisen vaihtoehdot ja kustannukset sekä palvelut ja elinympäristö.

Etelä-Savoon muuttavat ihmiset tuovat tänne työpanoksensa ja ostovoimansa, jotka puolestaan vaikuttavat myönteisesti alueen talouteen.

Nina Rasola

puheenjohtaja, Etelä-Savon Yrittäjät