Pekingin talviolympialaiset avattiin virallisesti jo perjantaina. Varsinaisesta olympiahuumasta ei voi silti puhua. Enkä viittaa tässä suomalaisten urheilijoiden tähänastisiin suorituksiin.
Toinen tunnelman latistaja on korona. Toinen taas se, että kisat ylipäänsä pidetään Kiinassa, jossa sekä kisavieraiden että oman maan kansalaisten ihmisoikeudet ovat rajoitettuja.
Aikaisemmissa kisoissa positiiviset näytteet ovat tarkoittaneet yleensä dopingia. Laittoman lääketieteen käyttö suoritusten parantamiseen ei ole loppunut. Nyt huomio kuitenkin kohdistuu koronatesteihin. Positiivinen näyte johtaa pitkiin eristyksiin, ja testien luotettavuuttakin on ehditty epäillä.
Jo ennen kisojen alkua yhden kiinnostavimman suomalaislajin, jääkiekon, peleistä katosi suurin hohto, kun tuli päätös NHL-tähtien jäämisestä kotiin. Monessa yksilölajissakin mitalien väreihin vaikuttaa, millaisia lappua lajihuipuille koronabingossa sattuu.
Kiina on epädemokraattinen, totalitaarinen valtio, joka vainoaa vähemmistöjään sekä valvoo ja sensuroi kansalaisiaan. Kisojen myöntäminen Pekingiin kertoo kaiken olympialiikkeen tilasta. Raha ratkaisee. Korruptio rehottaa.
Hitlerin Saksassa järjestettiin kesäolympialaiset 1936. Siinä mielessä Kiinan kisoissa ei ole mitään uutta. Mutta mitä on jäljellä urheilu- ja olympialiikkeen ihanteista?
Vielä muutama vuosikymmen sitten ammattilaisuus nähtiin olympiahengen vastaisena. Nyt ammattilaissarjat ja -kiertueet näyttävät olympialaisiin verrattuna reiluilta ja vastuullisilta.
Olympialaiset ovat paisuneet jättitapahtumiksi, joiden järjestäminen on niin kallista ja riskialtista, ettei Suomen kaltaisilla valtiolla ole mahdollisuutta niiden hakemiseen. Kiinassa resurssit riittävät ja tapahtuman propaganda-arvo hyödynnetään täysimääräisesti.
Olisi mukava uskoa, että kansainväliset urheilujärjestöt kykenevät tulevaisuudessa parempaan. Realismia taitaa olla, että nykymeno jatkuu. Jos maailmassa järjestettäisiin olympialaisia, joihin saisivat osallistua vain aidosti demokraattisten ja vapaiden maiden urheilijat, kisakylässä olisi hiljaista.
timo.laitakari@lansi-savo.fi