Pääkirjoitus Aluehallitus on paljon vartija – Siellä pitää pystyä ajattelemaan koko maakunnan ja sen asukkaiden etua

Uusi aluevaltuusto kokoontuu ja järjestäytyy maaliskuun 1. päivä. Tärkein päätös on uuden aluehallituksen valitseminen. Puolueet ovat asiasta jo keskusteluja käyneet sekä keskenään että sisäisesti. Nimistä ei vielä huudella, mutta nekin asetelmat kohta selkenevät.

Vaalit käytiin Etelä-Savossa vahvasti pitäjäkohtaisen edunvalvonnan hengessä. Joka kunnassa äänestettiin omia ehdokkaita, jotta he pitäisivät valtuustossa huolta paikallisista eduista.

Valtuustotasolla nurkkakuntainen katsanto on johonkin rajaan asti ymmärrettävää ja hyväksyttävääkin. Aluehallituksessa tulisi kuitenkin pystyä parempaan. Kun vaalikampanjat on käyty, kaikkien aluehallitukseen valittavien pitää pystyä katsomaan koko Etelä-Savon ja sen kaikkien asukkaiden etua. Mitään Mikkeli vastaan Savonlinna -asetelmaa tai vastaavia ei saa päästää syntymään.

Hallituksen kokoaminen on hirmuinen palapeli. Joka puolue valvoo tietysti paikkojaan. Seutukuntien ja kuntien edustuksen pitää olla tasapainossa ja sukupuolijakokin lainmukainen.

Oma haasteensa on jääviydessä. Iso osa aluevaltuutetuista on mukana omien kuntiensa hallinnossa, ja tästä syntyy eturistiriitoja. Jääviyttä koskevat säädökset ovat kuitenkin sillä tavalla väljiä, ettei esimerkiksi kaupunginhallituksen jäsenyys aiheuta suoraa estettä aluehallitukseen nousulle. Periaatteessa tällaistakin olisi syytä välttää. Reaalipoliittisesti se vain ei näytä nyt mahdolliselta.

Oman lukunsa olisi kuntajohtajan nousu aluehallitukseen, mikä sekään ei ole poissuljettua. Savonlinnan Janne Laine ehkä haluaisi hallitukseen toimimaan Savonlinnan "keskussairaalan puolesta", kuten hänen vaalilauseensa kuului.

Tällainen tilanne olisi monella tavalla kestämätön. Hyvinvointialueiden ja kaupunkien asiat kietoutuvat toisiinsa. Kaupunginjohtaja on jo asemansa puolesta väkisin täysin "puolueellinen" eli sidottu ajamaan oman kuntansa etua.

Viimeinen sana aluehallituksen kokoonpanoon on aluevaltuustolla. Pitää toivoa vastuullisia päätöksiä.