Vanhassa kristillisessä opetuksessa mainittiin seitsemän pääpahetta, joista muut synnit seurasivat. Pohdin, onko näillä sanoilla ja käsitteillä kaikupohjaa Mikkelin kaupungin poliittistaloudellisessa toiminnassa. Paheet olivat aikanaan varma tie kiirastuleen. Sinne kaupunki ei suinkaan ole menossa, mutta kriisikunnan uhka on jo jonkin aikaa leijunut Mikkelin horisontin yläpuolella.
Edetäänpä järjestyksessä.
Ylpeys ja turhamaisuus: Kaupunki on ylpeä menneisyydestään, mutta turhaantunut tulevaisuudestaan. Ajan suuntaa ei voi muuttaa, tulevaisuuteen on mahdollisuus varautua. Kuitenkaan mitään valtakunnallisesti hälyttävää en tässä kohdassa näe, ongelmat on luotu ratkottaviksi.
Kateus: No nyt kyllä kolahtaa. Kuntapolitiikassamme löytyy kateutta niin eri puolueiden kesken kuin myös yksittäisten puolueiden päättäjien kesken. Fiksuja ideoita on lytätty pelkästään siksi, että niitä ovat esittäneet väärät puolueet ja väärät henkilöt. Olisinko kuitenkin näkevinäni jotain toivon sarastusta tällä alueella?
Viha: Suoranainen viha on kuntapolitiikassa äärimmäisen harvinaista. Sen sijaan vihapuheeksi luokiteltavaa sanailua olen kyllä joskus tunnistanut. Mutta käsittääkseni tämä pahe ei ole Mikkelin kuntataloutta romuttamassa.
Laiskuus: Tätä on ollut jo pitkään ilmassa. Kun tiedetään, että talouden pelastamiseksi tarvitaan uusia ideoita ja toimenpiteitä, tuodaan kuitenkin ratkaisumalliksi ja säästökohteiksi uudestaan ja uudestaan samat kiistaa aiheuttaneet ehdotukset. Tämä jos mikä on laiskuutta! Onko uuden ajatusmallin luominen meille todella ylivoimainen ponnistus?
Tulee mieleen Huittisten hullu mies, joka söi enemmän kuin tienasi.
Ahneus: Viime aikojen selkein esimerkki on Otavan nettilukion takaisin maksettavat valtionosuudet. Kun valtionosuuksien maksamisen perusteet olivat ehkä tulkinnanvaraiset, kaupunki jatkoi muutaman vuoden periaatteella ”kun nämä perusteet on aikaisemminkin hyväksytty niin miksikä ei jatkossakin”. Ahneus saa aikaiseksi varmistamisen tarpeen unohtamisen ja tässä sitä nyt ollaan. Todella huolestuttavaa.
Ylensyönti: Yleisellä tasolla tulee mieleen Huittisten hullu mies, joka söi enemmän kuin tienasi. Kun vertaa Mikkelin vuodesta toiseen alijäämäisiä talousarvioita, niin täytynee todeta kaupunkia vaivaavan Huittisten miehen syndrooma. Jonkin asteen ruokaterapeuttia tarvitaan kaupungin päättäjien keskuudesta. Mutta missään nimessä ei konsulttiterapiaa.
Himo: Sanalla on eri merkityksiä. Klassinen tulkinta tälle paheelle on vahvan negatiivinen. Mutta jos Mikkelillä on tarve muuttua himotuksi kaupungiksi, jonne kannattaa investoida, ihmisten muuttaa ja asua sekä rakentaa täällä tulevaisuus, kannattaisi kaupungin päättäjien vahvistaa tätä sanan sisällöllistä puolta.
Yhteenvetona totean, että mistään kuolemanvakavasta tilanteesta (kuten tämä mielipidekään ei ole kuolemanvakava) ei Mikkelin kohdalla ole kyse. Virheitä on tehty, mutta jostain varmaan löytyy se rippituoli, jonka kautta pääsemme entistä varmemman yrittämisen alkuun.
Osmo Ukkonen
Mikkeli