Pääkirjoitus Kansalaiset ja yritykset tarvitsevat apua energialaskuihinsa

Sähkön ja polttoaineiden hintojen nopea nousu koettelee kotitalouksia ja yritystoiminnan kannattavuutta.

Energiahintojen kipuaminen ennätyslukemiin on eurooppalainen sekä maailmanlaajuinen ilmiö. Ruotsissa ja Virossa maiden hallitukset ovat rientäneet kotitalouksien apuun ja maksavat osan niiden sähkölaskuista kovimpina talvikuukausina. Suomessa hallitus etsii parhaillaan keinoja kansalaisten tilanteen helpottamiseksi.

Oppositiopuolue kokoomus on esittänyt sähkön hintapiikkien tasoittamiseksi ansiotuloveron keventämistä sekä sähköveron alentamista kahden tavikuukauden ajalta.

Hallituksesta näyttäisi Ylen tietojen mukaan löytyvän tässä vaiheessa enemmän halukkuutta polttoaineiden kuin sähkön hinnan kompensoimiseen.

Veronmaksajain keskusliitto on esittänyt yhdeksi keinoksi työmatkavähennyksen omavastuuosuuden alentamista 750 eurosta 600 euroon. Huojennuksen toteuttaminen olisi yksinkertainen ja nopea keino laskea työmatkakustannuksia.

150 euron suuruinen omavastuuhuojennus ei kuitenkaan kohdentuisi tasapuolisesti, sillä matkakuluvähennys tehdään vain ansiotuloverosta. Kertaluonteisen työmatkavähennyksen merkitys vähenisi sitä enemmän, mitä pidempi omalla autolla ajettava työmatka on.

Noin kahteen euroon noussut dieselin litrahinta koettelee raskaan liikenteen kannattavuutta. Kuljetuskustannusten nousulla on vaikutusta myös teollisuuden ja kaupan kilpailukykyyn.

Tavaraliikenteen yritysten edunvalvoja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on esittänyt 16 jäsenjärjestönsä kanssa niin sanotun ammattidieselin käyttöönottoa Suomessa. Esitys tarkoittaisi, että kuorma- ja linja-autoihin tankatusta polttoaineesta maksettaisiin veronpalautusta.

Kahdeksassa EU-maassa käytössä oleva ammattidieseljärjestelmä saa hallituspuolueissa kannatusta. Esityksen heikkous lienee siinä, että hyöty kuljetusalan yrittäjille tulisi noin vuoden viiveellä. Monelle yritykselle se voi olla liian myöhään.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka