Mielipide | Kestävää kehitystäkö?

Euroopassa tulee tapahtumaan herätys huoltovarmuuden ja omavaraisuuden tärkeydestä.

Pakotteita ja kiristyksiä on odotettavissa Venäjää kohtaan. Tämä varmasti tapahtuu myös toisin päin ja nimenomaan koskien energian tuontia ja vientiä. Hanoja tulee menemään kiinni.

Suomessa on myös syytä varautua siihen, että energian tuonti loppuu Venäjältä.

Turpeen hätiköivä alasajo on ollut yksi hallituksen suurista virheistä.

Monet muistavat kymmeniä vuosia ympäristöjärjestöjen ja vihreiden lobbaaman ydinvoimahysterian. Ydinvoimaa piti paatoksella vastustaa ja kahlita itseään työkoneisiin, että maailma pelastuisi. Ydinvoiman vastustamiselta kun lähti pohja pois, niin piti keksiä uusi vastustettava. Ilmastouskonnossa kun pitää olla aina joku piru mitä vastustaa ja niin löytyikin kohteeksi turve.

Saksa on ajanut itsensä ahdinkoon energiapolitiikallaan. Päätös sulkea ydinvoimalat sitoo Saksan kiinni Venäjän maakaasuun. Saksassa saattaa alkaa palelemaan näiden käänteiden seurauksena. Meille ei tarvitse käydä niin, koska meillä on turvetta.

Turve on Suomessa tärkeä kotimainen polttoaine.

Turve on Suomessa tärkeä kotimainen polttoaine. Turpeen alasajon päätös tulee perua monestakin syystä. Turve on meille tärkeää huoltovarmuuden ja omavaraisuuden vuoksi. Riippumattomuus energian tuonnista on myös tärkeä osa maanpuolustukseen. Suomen osuus globaaleista kasvihuonepäästöistä on vain noin promillen luokkaa. Vaikka me vähennettäisiin pois tuo koko tekemämme promille, sillä olisi häviävän pieni vaikutus kokonaisuuteen.

Sami Järvinen

Kaupunginvaltuutettu (ps.)

Mikkeli

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka