Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Urpolan luontokeskus auki myös talvikaudeksi

Kaupunginvaltuuston kokouksessa on tehty aloite siitä, että Ihastjärven koulusta tehtäisiin luontokoulu. Aiemmin on aloitteella toivottu Ristiinan lukion muuttamista luontomatkailulukioksi. Kannatan kaikesta sydämestäni ympäristökasvatuksen lisäämistä ja tukemista Mikkelissä. Suhtaudun kuitenkin penseästi luontokouluajatuksen käyttämiseen keppihevosena tietyn koulun säilyttämiseen.

Luontokoulun ylläpitäminen vaatii paljon muutakin kuin rakennuksen. Luonto- ja ympäristökoulujen LYKE-verkoston kriteerit edellyttävät, että luontokoululla työskentelee ympärivuotisesti ammattitaitoinen ympäristökasvattaja. Laadukas luontokoulutoiminta vaatii myös toisen työntekijän ja oppimisympäristön tuntemuksen.

Mikkelissä on jo yksi LYKE-verkostoon kuuluva luontokoulu, Urpolan luontokeskus. Vaikka luontokeskus on yhä kelpuutettu LYKE-verkostoon, se toimii vain kesäkauden ajan. Toiminnanohjaajan määräaikainen työsuhde vaikeuttaaa kouluyhteistyötä ja henkilöiden jatkuva vaihtuminen rapauttaa toiminnan pitkäjänteisyyttä.

Urpolan luontokeskus ja jokivarren luonnonsuojelualue on perustettu opetuksen tueksi kouluille ja päiväkodeille. Luontokeskusta ympäröi luonnonsuojelualue, joka tarjoaa monipuolisen oppimisympäristön kaikille kävijöille. Näyttelytiloja on viime vuosina uudistettu.

Luontokoulut eivät toimi vain luontokoulurakennuksessa. Ympärivuotisia ympäristökasvattajia palkkaavissa Lahdessa, Oulussa ja Helsingissä tärkeä osa toimintaa on liikkuva, koulujen ja päiväkotien lähellä tarjottava ympäristökasvatus.

Talvi antaa ympäristökasvatukselle valtavasti mahdollisuuksia. Unescon Saimaa Geopark -alueella talvi näyttää ympäristökasvattajan silmin jokavuotiselta pienoisjääkaudelta. Kiertävä ympäristökasvattaja olisi Mikkelissäkin tarpeen erityisesti talvella.

On vaikea ymmärtää, miksi Ihastjärven koulu päihittäisi meillä nyt kesäkauden ajan toimivan, historiallisessa suojelurakennuksessa lähellä sekä suojeltua luontoa että keskustaa toimivan luontokoulun. Pedagogisesti ja myös resurssien käytön näkökulmasta ympäristökasvatusta ja luontokoulutoimintaa Mikkelissä edistetään parhaiten muuttamalla Urpolan luontokeskus ympärivuotiseksi luontokouluksi, jolla olisi myös kiertävää toimintaa koko Mikkelin seudulla.

Kerttu Hakala

varavaltuutettu (vihr.), Mikkeli