Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Kauppa tietää ja tuntee vastuunsa

Toisin kuin MTK-Etelä-Savon toiminnanjohtaja Vesa Kallio väittää (LS 17.3.), kauppa on ollut todella merkittävällä panostuksella mukana ylläpitämässä ja kehittämässä Suomen huoltovarmuutta jo vuosikymmenien ajan. Koronapandemian aikana on nähty, että maamme ruokahuolto on ollut turvattu ja kauppojen terveysturvallinen asiointi- ja työympäristö on varmistettu. Erilaisten poikkeus- ja häiriötilanteiden hoitoon on kaupan yrityksissä varauduttu huolella. Lisäksi kauppa ylläpitää koko maan kattavaa myymäläverkostoa ja myös siten turvaa elintarvikehuoltoa.

Alkutuotannosta käytävässä keskustelussa on tärkeä erottaa yhtäältä akuutti kustannuskriisi, joka on pitkälti seurausta koronapandemian aiheuttamista markkinahäiriöistä, ja toisaalta pidemmän aikavälin kannattavuusongelmat. Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on pahentanut tilannetta entisestään. Akuuttiin kriisiin liittyen kaupan yritykset käyvät tiiviisti keskusteluja ja etsivät aktiivisesti ratkaisuja omien elintarviketeollisuuden liikekumppaniensa kanssa.

Myös valtion kertaluonteinen tuki alkutuotannolle on perusteltua kriisistä selviämiseksi. Pidemmän aikavälin kannattavuusongelmien osalta kauppa on ollut aloitteellinen kehittämään ruokaketjun toimintaa ja selvittämään, miten suomalaisen ruoan tulevaisuus turvataan ja miten epätavallisen suuret häiriötilanteet voitaisiin ottaa paremmin huomioon elintarvikeketjun kaikissa sopimussuhteissa.

Kaupan yritykset ovat uudistaneet toimintaansa markkinoiden muuttuessa. Ne ovat ryhtyneet toimiin varmistaakseen kilpailukykynsä ja vastatakseen kansainvälisen toimintaympäristön haasteisiin. Uudistuminen on ollut eriaikaista elintarvikeketjun eri osissa. Esimerkiksi selvitysmies Reijo Karhinen on tehnyt ehdotuksia, miten muun muassa tukien kohdistamisessa voitaisiin samalla tukea uudistumista.

On edesvastuutonta syyttää kauppaa epäisänmaallisesta toiminnasta. Kauppa pitää kotimaisen elintarvikeketjun toiminnan turvaamista äärimmäisen tärkeänä. Suomessa toimiva kauppa on kotimaisen elintarviketeollisuuden ja alkutuotannon paras kumppani ja haluaa olla sitä jatkossakin.

Kari Luoto

On edesvastuutonta syyttää kauppaa epäisänmaallisesta toiminnasta.

toimitusjohtaja

Päivittäistavarakauppa ry