Työturvallisuuslaissa sanotaan, että epäasiallinen kohtelu on työpaikkakiusaamista. Huono käytös ei kuulu hyvään työpaikkakäyttäytymiseen. Toisen maineen ja työn vähättely on kiusaamista, työyhteisölle valheiden levittely työtaidoista on kiusaamista. Tyyppiesimerkki tässäkin tapauksessa on kollegan kiusaaminen, toisen selän takana puhuminen ja toisen työn arvioiminen virheitä metsästäen.
Kun kiusattu vihdoin ottaa yhteyttä työterveyslääkäriin, kun ei enää jaksa, niin työterveyslääkäri pitää työpaikan puolta selvittämättä asiaa sen enempää tai kertomatta kiusatulle, että asian voi viedä esimerkiksi työsuojeluun.
Työterveyslääkäri uskoo mieluummin esimiehen väitteen, että on kyse normaalista vuoropuhelusta työpaikalla kuin kiusaamisesta. Onhan se helpompaa lakaista kaikki maton alle ja syyttää kiusattua huonosta ryhmähengestä tai mielenterveysongelmista.
Olen seurannut useamman kuukauden, kun avulias, iloinen, reipas ja osaava työntekijä lytätään työyhteisössä. Kun työnkuva muuttuu, ei ole saanut perehdytystä, vain haukkuja, ammattitaidon vähättelyä ja maineen pilaamista ilman että kukaan piittaa. Kun kiusattu ei ole sanavalmis ja kärkäs räksyttäjä kuten kiusaaja, niin kiusaaja voittaa "vuoropuhelun".
Nyt on tilanne se, että kiusaaja palkittiin tiiminvetäjän työllä. Räikeästi näkee että kiusattu halutaan savustaa ulos työpaikalta. Hän on ahdistunut, hiljainen ja sulkeutunut. Itse en voi nostaa työpaikalla meteliä, kun en ole samassa työpaikassa kiusatun kanssa.
Oikeustajuuni ei mene, miksi kiusatun pitäisi uhrata vakituinen työpaikkansa ja toimeentulonsa, kun kiusaaja taas palkitaan. Tässä tapauksessa kyseessä on todella epäasiallinen kohtelu, takana puhuminen, tiedon panttaaminen, kun ei perehdytetä ja työpanosta mitätöidään. Yhteiskunta sallii tämän, joten lailla ei ole merkitystä, se on sanahelinää, eikä tarkoitettu heikkojen puolustukseksi.
Suomessa on 100 000 ihmistä, joita kiusataan työpaikoilla päivittäin. Luku on suuri eikä kukaan näytä piittaavan. Kiusattu mieluummin vaihtaa työtä kuin jää taistelemaan oikeuksistaan. Kiusaaja voittaa aina. Näin ainakin Savossa, kun työnantajan alueena on Etelä- ja Pohjois-Karjalan sekä Etelä-Savon kunnat, kuntatoimijat ja sairaanhoitopiirit.
Kirsi Adamsson
työvalmentaja
Karjaa