Mielipide | Ei naiteta energiayhtiöitä

Maakunnallisen energiayhtiömme Suur-Savon Sähkö Oy:n tilinpäätös on karua luettavaa. Toisin kuin yhtiön toimitusjohtaja antaa ymmärtää, yhtiön taloudellinen tila on jotain muuta kuin hyvä. Yhtiön liikevoitto on ollut tappiollista vuodesta 2018 lähtien, myös sijoitetun pääoman tuotto on ollut negatiivista. Omavaraisuusaste on samalla aikajaksolla liki puolittunut. Näyttää siltä, että tulevaisuudessa Suur-Savon Sähkön taloudellinen kantokyky on verkkoyhtiö Järvi-Suomen Energia Oy:n varassa.

Viime vuoden tulos -30,1 miljoonaa euroa johtunee suurelta osin Lumme Energia Oy:n sähkön vähittäismyynnistä sekä vastaavaan riskibisnekseen ryhtymisestä Pohjois-Suomen alueella. Ihmetystä herättää, että riskibisneksestä aiheutuvia tappioita toimitusjohtaja pitää kertaluontoisena, varsinkaan kun tulevaisuutta ei voida ennustaa. Lisäksi herää kysymys, oliko tämä oikea strateginen valinta maakunnalliselle energiayhtiölle? Millä perusteella yhtiön hallitus päätti lähteä tähän riskibisnekseen? Olisiko ollut parempi maakunnalliselle energiayhtiölle jakaa nämä hukkaan heitetyt miljoonat yhtiön omistajille tai käyttää maakunnallisiin investointeihin siten, että siirtomaksut olisivat maakunnassa pysyneet kohtuullisina?

Suur-Savon Sähkö Oy:n tilinpäätös on karua luettavaa.

Maakunnallisuus ei tarkoittane sitä, että sähkön siirtohinnat ovat Suomen korkeimmat. Onko maakunnallisuus sitä, että korkeilla siirtohinnoilla torjutaan sähköä käyttävien yritysten sijoittuminen alueelle? Onko maakunnallisuus sitä, että suurimmalle kuntaomistajalle Mikkelille ei ole paikkaa yhtiön hallituksessa? Onko maakunnallisuus sitä, että yhtiöjärjestyksellä tehdään hankalaksi omistajien vaikuttaminen yhtiön toimintaan? Onko maakunnallisuus sitä, että yhtiön nimenkirjoittajat ovat Kuopiosta, Helsingistä, Joensuusta ja kaksi Savonlinnasta?

Toivottavaa on, ettei Mikkelin kaupunki missään tapauksessa naita Etelä-Savon Energia Oy:tä osaksi tätä maakunnallista yhtiötä.

Olli Miettinen

kaupunginvaltuutettu (kok.), energiatyöryhmän ent. jäsen, Metsäsairila Oy:n ja Biosairila Oy:n hallituksen pj., Mikkeli

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka