Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Joukkoliikenteen edunvalvontaa tehdään yhdessä

Kaupunginvaltuutettu Kati Häkkinen toi esille (LS 1.4.) huolensa Mikkelin ja Helsingin välisten junavuorojen toimivuudesta ja vuorotarjonnan eteen tehdystä edunvalvonnasta. Kuten Häkkinenkin toteaa, on korona vähentänyt viimeisen kahden vuoden aikana joukkoliikenteen kysyntää ja toimijat ovat joutuneet sopeuttamaan vuorotarjontaansa. Muutokset vuorotarjontaan ovat voineet olla nopeita ja tarjonta on muuttunut epidemiatilanteen ja kysynnän mukaan.

Kaikkia heikennyksiä ei kuitenkaan voi laittaa koronan syyksi, kuten aikaisimman Helsinkiin suuntautuneen aamuvuoron lakkauttaminen vuoden 2021 alussa. Maakuntaliitto on yhdessä kaupunkien, kuntien ja yrittäjäjärjestöjen tehnyt edunvalvontaa aamuvuoron palauttamiseksi. Valitettavasti viestiämme ei kuultu ja VR ja valtion sopima yhdeksän vuotinen ostoliikennesopimus ei sisältänyt kyseistä aamuyhteyttä Helsinkiin.

Valitettavasti viestiämme ei kuultu.

Parasta aikaa Liikenne- ja viestintäministeriö määrittelee palvelutasotavoitteita maakuntakeskusten välisten keskeisimpien työssäkäynti- ja työasiayhteyksien kaukoliikenteen palveluille. Määrittely tapahtuu yhteistyössä alueiden kanssa ja Etelä-Savon toimijat ovat osallistuneet työn yhteydessä pidettyihin työpajoihin ja tuoneet esille maakunnan tarpeet.

Kukaan ei pysty varmuudella sanomaan miten joukkoliikenteen kysyntä ja tarjonta palautuu epidemian jälkeen, tilanne vaatiikin jatkuvaa seurantaa maakunnan toimijoilta ja oikea aikaista vaikuttamista.

Marko Tanttu

Yhteyspäällikkö

Etelä-Savon maakuntaliitto