Mielipide | Ostolaskudatan julkaisun kautta parempiin hankintoihin

Eteläsavolaiset kunnat ovat alkaneet julkaisemaan ostolaskudatoja. Uusimpana Mikkelin kaupunki, jonka ostolaskudata vuodelta 2021 on nyt julkinen. Rantasalmi, Puumala ja Pieksämäki ovat julkaisseet tietonsa jo aiemmin.

Ostolaskudata tarkoittaa sitä tietoa, mitä julkiset toimijat, esimerkiksi kunta tai kaupunki ostavat markkinoilta. Eli se sisältää tiedot, mitä erilaisia palveluita, tuotteita, tarvikkeita ja urakoitsijoita kuntien verorahoilla ostetaan ja kuinka paljon niistä on maksettu sekä miltä taholta ne on ostettu.

Koko Suomen julkaistua ostolaskudataa pääsee tutkimaan ilmaiseksi kirjautumalla handata.fi-sivustolle.

Koko Etelä-Savossa julkinen ostovolyymi on kokonaisuudessaan Handatan perusteella 1 247 miljoonaa euroa. Datan julkaiseminen ja huolellinen analysointi mahdollistaa ostojen paremman suunnittelun sekä valmistelun. Tiedolla johtaminen on perusteltua ja mahdollisuus ennen kaikkea hankintojen osalta julkiselle sektorille.

Tiedolla johtaminen on perusteltua ja mahdollisuus.

Ostolaskudatasta löytyy kaikki ostot mitä ostolaskudatan julkaissut kaupunki tai kunta tekee. Avoin ostolaskudata tuo esille myös alueen pk-yritysten mahdollisuudet olla mukana näissä hankinnoissa.

Palvelu tuo avointa tietoa verorahojen käytöstä kuntalaisille. Datan julkisuus estää harmaata taloutta tehokkaasti ja on oivana apuna poliittisille päättäjille, talouden eri toimijoille ja virkamiehille.

Avoimuus ja yrittäjien huomioiminen kunnan tai kuntayhtiön hankinnoissa on elinvoiman tukemista parhaalla tavalla. Ostolaskudatan julkaisu on yksi osa tätä avoimuutta.

Etelä-Savon Yrittäjät – ja meidän aktiiviset paikallisyhdistyksemme – rohkaisevat kuntia julkaisemaan ostolaskudatan. Tarvittaessa järjestämme yhdessä kunnan kanssa tilaisuuden, jossa dataa tulkitaan asiantuntijan kanssa, jolloin suunta on jo kohti parempia hankintoja.

Toivottavasti kunnat ja muut julkissektorin toimijat lähtevät mukaan julkaisemaan ostolaskudataa laajemmin.

Heidi Loukiainen

Kirjoittaja on Etelä-Savon Yrittäjien aluejohtaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka