Mielipide | Muistikuvia Rantakylästä

Luin Länsi-Savon digisivuilta juttua Rantakylästä ennen ja nyt. Haluan jakaa Länsi-Savon lukijoille muistikuviani 1950-luvun lopulta aina vuoteen 1967.

Asuin mummoni ja pappani kanssa rintamamiestilalla nykyisen Maamiehentien päässä. Elämisen peruspilarit: kolme lehmää, sika, parikymmentä kanaa ja kulkuvälineenä Musta-hevonen. Kansakoulun neljä luokkaa kävin Rantakylän koulussa, josta jatkoin Mikkelin Lyseoon ja 1967 Savonlinnaan.

Länsi-Savon artikkelissa tuotiin vahvasti esiin yhteisöllisuus. Oikeasti juuri tuolloin välittäminen toinen toisesta oli vahva sisäinen arvo. Pientilallisilla oli muun muassa yhteinen puimuriprojekti, jolloin talosta toiseen talkoohengellä syksyn sato talteen laitettiin.

Olin tervetullut joka kotiin.

Itselleni iso arvo – jota useasti nykyisin olen esiintuonut – oli tämä: olin missä tahansa talossa, oli minulle oma lautanen ruokapöydässä. Olin tervetullut joka kotiin.

Rantakylän-Vuolingon rajamailla oli joukko Karjalasta, lähinnä Raudusta, saapuneita. Yhteisöllisuus ja toisista välittäminen olivat perusarkea. Tänään olemme Ukrainan tilanteen kanssa vastaavissa haasteissa.

Vasta myöhemmin olen tajunnut, kuinka merkittävästi lapsuusvuosieni kokemukset ja yhteisöllisyys ovat kannattaneet minua elämäni eri tilanteissa.

Kiitos Rantakylä ja Vuolinko, Laihon pojat, Paukkusen pojat, kauppias Saara, Rantakylän Urheilijat ja kaikki silloiset naapurimme.

Oli ilo ja turva kasvaa kanssanne.

Jaakko Linden

Kirjoittaja on Rantakylässä lapsuutensa viettänyt hämeenlinnalainen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka