Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Kuka lopulta voitti pitkässä paperilakossa?

Osuusliike Elannon hevosmiesten lakko mainitaan legendoissa Suomen pisimpänä. Se jatkuu kuulemma vieläkin. Elanto korvasi hevoset kuorma-autoilla, eikä lakkoa ollut tarvetta lopettaa.

Paperiliiton ja UPM:n kiista ei yllä ihan samoihin mittoihin. Kyse on silti yhdestä Suomen historian sitkeimmistä työkiistoista: lakko on pisin sitten 50-luvun alun. Pari tuhatta työntekijää jäi lakkoon vuodenvaihteessa. Nyt perjantaina, lähes neljä kuukautta myöhemmin, osapuolet kertoivat sovun löytyneen.

Kukakohan tämä taistelun voitti? Euroissa mitattuna tuskin kumpikaan. Analyytikot ovat arvioineet UPM:n menetyksiksi 2–3 miljoonaa euroa jokaiselta lakkopäivältä. Kun sen kertoo 112 päivällä, laskutaitoiset osakkeenomistajat ehkä mielessään ynnäilevät, että noinkohan kannatti.

Myös Paperiliitolle lakko käy kalliiksi, ja yksittäisen työläisenkin kukkarossa saamatta jääneet tulot varmasti tuntuvat.

Lakossa taisikin olla pohjimmiltaan kyse jostain muusta kuin suoranaisista euroista. Näin tekee mieli päätellä siitäkin, että Stora Enso ja Metsä Group pystyivät tekemään Paperiliiton kanssa sopimukset ilman isoa rypistelyä.

Paperin lakko olisi saatu soviteltua aikaisemminkin, mutta kiista painopaperitehtaiden sopimuksista jumitti. 2000-luvulla paperin tekeminen on muuttunut heikosti kannattavaksi, ja koneita on suljettu sieltä täältä.

UPM on halunnut irti laajoista sopimuksista yritys- ja toimialakohtaisiin papereihin ja ylipäänsä yhtiön kannalta joustavaan sopimusmalliin. Myös työaikoja haluttiin pidentää. Näissä tavoitteissa edettiin nyt, mutta ei niin paljon kuin yhtiö toivoi.

Paperiliitossa asia nähtiin isompana taisteluna ay-liikkeen neuvotteluoikeuden puolesta "pahoja patruunoita" vastaan. UPM halusi kerralla niin paljon, että asia muuttui periaatteelliseksi.

Etelä-Savossa lakko ei suoranaisesti juuri näkynyt, mutta välillisesti kyllä esimerkiksi puuaineksen virroissa. Metsäisen maakunnan ja koko Suomen kannalta oli tärkeää saada lakko päättymään.

Metsästä ja metsäteollisuudesta saadut vientitulot ovat kansantaloudelle jatkossakin todella merkittäviä. Kaikkien etu on, että UPM ja työntekijät kykenevät jatkossa sopimaan asiansa vähän fiksummin.

Kirjoittaja on Länsi-Savon päätoimittaja.