Viime viikon aikana lehdissä on tuotu esille saattohoidon haasteita. Palautteen mukaan saattohoito on ”arpapeliä”. Joskus on hyvä tuuri, toisinaan ei. Uskon, että valtaosassa tapauksia asiat sujuvat hyvin ja arvokkaasti. Palautetta yhdistyksellemme tulee kuitenkin sen verran usein, että päätin tarttua kynään.
Potilaat ja läheiset kokevat, että kuolemasta ei uskalleta puhua. He kaipaavat suoraa ja empaattista puhetta. Kuolemaan halutaan valmistautua. Kuoleman kohtaaminen on hoitohenkilökunnalle arkipäivää. Maallikkoläheinen ei tiedä, mitkä ovat lähestyvän kuoleman merkit. Aivan kuten äidille kerrotaan synnytystä ennakoivista merkeistä ja valmennetaan asiaan koko raskauden ajan, elämän loppupään ainutlaatuinen hetki kaipaa samanlaista valmentamista.
Jotta saattohoidon laatu nousee, tarvitaan saattohoitovaiheen palvelujen tarkastelua kokonaisuutena. Riippumatta siitä, missä kuolema tapahtuu, tulisi olla selvää, kuka tukee ja auttaa. Läheiset eivät halua asioida päivystyksessä kuolevan kanssa. Onko tähän muita ratkaisuja?
Tuki kuolevalle ja läheisille on turvattava.
Tuki kuolevalle ja läheisille on turvattava. Tukea voi saada eri tahoilta. Esimerkiksi Saimaan Syöpäyhdistyksellä on kymmeniä saattohoidon vapaaehtoisia. Heillä on aikaa ja halua olla läsnä kuoleman lähestyessä.
Järjestöjen resurssia ei ole vielä hyödynnetty riittävästi. Järjestöt tulisi ottaa vahvemmin mukaan parantumattomasti sairaiden ja saattohoidossa olevien tukemiseen. Potilaat ja läheiset eivät tiedä palveluista eivätkä hädän hetkellä jaksa selvittää. Juliste ilmoitustaululla ei riitä. Voisiko hoitaja antaa yhdistyksen puhelinnumeron?
Ehdotan, että kääritään hihat ja laitetaan asia yhdessä paremmalle tolalle. Otetaan järjestöjen tuki parantumattomasti sairaan potilaan hoidon rinnalle ja rohkaistaan hoitohenkilökuntaa kertomaan järjestöjen tukipalveluista. Varmistetaan yhdessä, että kukaan ei jää yksin kuoleman lähestyessä. Tukihenkilömme palvelevat mielellään sekä saattohoito-osastoilla että kotihoidossa.
Niina Turunen
Kirjoittaja on Saimaan Syöpäyhdistys ry:n toiminnanjohtaja.