Mielipide | Hyvä valmistelu takaa hyvät palvelut

Kunnassa ja kaupungissa päätösten valmistelu on käytännössä viranhaltijoiden vastuulla. Valmistelulla on suuri merkitys lopullisten päätösten sisältöön ja niiden täytäntöönpanoon. Hyvä valmistelu on ehdoton edellytys, jotta lain tarkoitus kaupungin asukkaiden hyvinvoinnin ja alueen elinvoiman edistämisestä on mahdollista. Viranhaltijat tekevät virkavastuulla valmistelua poliittiselle johdolle, lautakunnille, kaupunginhallitukselle ja valtuustolle päätöksentekoa varten. He ovat oman alansa asiantuntijoita.

Viime aikoina ja erityisesti tämän valtuustokauden aikana meidän luottamushenkilöiden kritiikki Mikkelin kaupungin viranhaltijoita ja heidän tekemää asioiden valmistelua kohtaan on kasvanut. Osittain se on ollut aiheetonta. Jopa kaupunginhallitus ja sen johto ovat esittäneet eri medioissa ja yhteyksissä kriittisiä kannanottoja liittyen viranhaltijoiden valmistelutyöhön ja sen tasoon. Tämä ei vahvista kaupungin asioiden hyvää valmistelu- ja keskustelukulttuuria eikä ole hyvien hallintoperiaatteiden mukaista. Joskus oma rooli on unohtunut.

Hyvä hallinnointi on jatkuvaa ja rakentavaa vuoropuhelua.

Hyvä hallinnointi on jatkuvaa ja rakentavaa vuoropuhelua poliittisen johdon ja päätöksiä valmistelevan kaupungin virkamiesjohdon kesken. Se on lähtökohta kaupunkilaisten hyville palveluille, kaupungin mainekuvalle ja eri osapuolten oikeudenmukaiselle kohtelulle. Mikkelin kaupungilla on edessä isoja haasteita liittyen sekä kaupunkilaisten palvelujen turvaamiseen ja kehittämiseen että kaupungin talouteen. On tärkeää, että arvostamme toisiamme asioiden valmistelijoina sekä myös päättäjinä ja kannamme oman vastuun hyvästä hallintokulttuurista. Sitä kaupunkilaiset meiltä odottavat.

Risto Rouhiainen

Kirjoittaja on mikkeliläinen keskustan kaupunginvaltuutettu.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka