Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Epäonnistunutta edunvalvontaa

Toiseksi suurimpana kuntaomistajana Savonlinna ei ole vaatinut, toisin kuin Mikkeli, selvitystä Suur-Savon Sähkö Oy:n viime vuoden ennätysmäisistä kymmenien miljoonien tappioista. Onkohan syynä se, että Suur-Savon Sähkön hallituksen puheenjohtaja on kaupunginjohtaja Janne Laine (kesk.)? Laine itse on todennut julkisuudessa, että ”Tappio oli järkyttävän iso. Yhtiön suojaustoiminnassa ja riskienhallinnassa oli ongelmia.” Riskienhallinnasta vastaa yhtiön hallitus.

Savonlinnan kaupungin edunvalvonta Suur-Savon Sähkön osalta on muutoinkin ollut erikoista ja säädösten vastaista.

Suur-Savon Sähkön yhtiökokous 27.4. näyttää valinneen hallintoneuvostoon Savonlinnasta Kirsi Torikan (kesk.). Kenen ehdotuksesta? Yhtiökokousedustajat ja yhtiöiden hallintoelimiin valittavat henkilöehdotukset päättää kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus. Tällaista päätöstä ei kaupunginhallitus ole tehnyt. Ei yhtiökokousedustajasta, eikä hallintoneuvostoon esitettävästä henkilöstä.

Riskienhallinnasta vastaa yhtiön hallitus.

Kaupunki on valinnut viimeksi yhtiökokousedustajan vuonna 2019, vaikka sen jälkeen on ollut useita yhtiökokouksia, kuntavaalit käyty ja kaupunginhallitus vaihtunut. Viime viikon Suur-Savon Sähkön yhtiökokoukseen oli kaupunginjohtaja Laine, siis Suur-Savon Sähkön hallituksen puheenjohtaja, tiettävästi valtuuttanut kaupungin edustajaksi talousjohtajan ilman mitään päätöstä. Miten tällainen on mahdollista?

Suur-Savon Sähkön hallinnossa on Savonlinnasta hyvin yksipuolinen edustus. Hallituksen jäseniä ovat Janne Laine (kesk.) ja Heikki Pärnänen (kesk.). Hallintoneuvoston jäseniä ovat Kirsi Torikka (kesk.), Tuukka Suomalainen (kesk.), Pekka Laitinen (kesk.) ja Timo Pulkkinen (sd.). Montakohan osaketta keskustalla on vai onko keskusta vallannut hallinnon kaupunkilaisten omistamilla osakkeilla?

Kirsi Torikka (kesk.) antoi kaupunginjohtaja Laineelle (kesk.) 7.10.2020 kiireellisenä luvan Suur-Savon Sähkön hallituksen puheenjohtajuuteen. Heti seuraavana päivänä 8.10.2020, muka kiireellisenä, hän antoi sivutoimiluvan Suur-Savon Sähkön tytäryhtiön Lumme Energian hallitukseen, vaikka tehtävä alkoi vasta vuoden päästä lokakuussa 2021. Nyt Torikka valittiin Suur-Savon Sähkön hallintoneuvostoon. Tämä ei näytä eikä tunnu kestävältä menettelyltä. Milloin kaupunginhallitus puuttuu asiaan?

Eija Stenberg

Kirjoittaja on sosiaalidemokraatti ja Savonlinnan kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja.