Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Kotona asumisen pakko?

Tiistaina 26.4. Länsi-Savossa oli kirjoitus otsikolla "Yhä useamman ikäihmisen pitää pärjätä kotona". Järkyttävä juttu osui ja upposi! Mahtoiko toimittaja todella tietää, millaista surullisimmillaan esimerkiksi yksin tai uupuvan puolison kanssa elävän muistisairaan ikäihmisen "pakkoasuminen" kotona on?

Tosiasioita jutussa olivat tietysti muun muassa se, että meitä vanhoja on liikaa, hoitohenkilöstöä ja yhteisöllisen asumisen paikkoja täällä Mikkelissäkin liian vähän, vaikka onneksi tällä haavaa niitä ollaan rakentamassa lisää. Puuttuu kuitenkin vanhustyöhön sitoutunutta hoitajakuntaa.

Tuota juttua lukiessani tuli mieleeni jo edesmennyt, 89-vuotias sisareni, joka asui yksin (ei Mikkelissä). Hänellä oli muistisairaus. Hoitaja kävi aamuin ja illoin tarkistamassa, oliko lääkkeet otettu, ja huolehtimassa ruokailusta, hygieniasta ja tarvittaessa vaikka lääkärissä käynnistä.

Sattumalta naapuri tavoitti muistisairaan kadulta.

Sisareni kävi kerran viikossa vanhusten iltapäiväkerhossa, jossa sentään oli juttukavereita ja erilaista virkistävää toimintaa. Kotona hänellä oli "seuranaan" televisio ja kännykkä. Sen avulla olimme me sisarukset yhteydessä toisiimme, silloin kuin emme voineet matkustaa hänen luokseen.

Eräänä aamuna hoitajan tullessa kotikäynnille sisareni makasi lattialla kaaduttuaan ja loukattuaan itsensä. Se oli tilanne, jolloin hänelle kyseisellä paikkakunnalla alettiin järjestää tehostetun palveluasumisen paikkaa. Muutoin hänen olisi ollut pärjättävä kotona niin kauan, että sikäläisten kriteerien mukaiset neljä kertaa päivässä tapahtuneet kotikäynnit olisivat täyttyneet.

Erään toisen muistisairaan ja hänen puolisonsa elämä kotona: puolisolla oli varmuuden vuoksi tapana laittaa porraskäytävään johtavan oven eteen yön ajaksi tuoli, jotta hän toisessa huoneessa nukkuessaan kuulisi, jos muistisairas puolisonsa lähtisi etsimään vaikka yöllä entistä kotiaan, jota hän kaipasi.

Eräänä varhaisena aamuna puoliso pelästyi, kun havaitsi, että puoliso oli lähtenyt yöllä kylmään ulkoilmaan yöpuvussa. Sattumalta varhain työhön lähdössä ollut naapuri tavoitti muistisairaan kadulta ja toi hänet kotiin. Hyvä hoitokotipaikka saatiin sen jälkeen. Omaishoitaja voi vihdoin olla huoletta, vaikka ikävöikin puolisoaan. Tapaamiset uudessa "kodissa" olivat tietenkin sydämellisiä.

Titta Jumppanen

Kirjoittaja on mikkeliläinen.