Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Matkailuala ei pärjää ilman osaavaa työvoimaa

Kesäsesongin kynnyksellä moni Etelä-Savon matkailuyrittäjä jännittää, mitä on tulossa. Korona näyttäisi hellittäneen, mutta Venäjän hyökkäys Ukrainaan pisti kuviot taas aivan uusiksi.

Venäläisiä matkailijoita on turha Itä-Suomeen juuri odottaa. Takavuosina venäläisten varaan tehtiin suurisuuntaisia suunnitelmia, ja ehkä nyt voidaan todeta, että oli onnikin, etteivät ne toteutuneet. Riippuvuus yhden maan turisteista on iso riski. Etelä-Savossa venäläisten vähenemiseen on jo ehditty ainakin Mikkelin seudulla sopeutua.

Entä miten Venäjän tilanne vaikuttaa eurooppalaisten turistien haluun tulla Suomeen? Sitä pitää vielä arvailla.

Keskiviikkona Tilastokeskus julkisti tuoreet majoitustilastot. Niissä on nähtävissä jonkinlainen lupaus kotimaanmatkailun hyvän vireen jatkumisesta. Koronan jälkeen ihmiset uskaltavat nyt liikkua lähes vanhaan malliin.

Huhtikuussa kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lähes kaksinkertaistuivat edellisvuodesta. Samaan aikaan ulkomaisten matkailijoiden määrä jopa nelinkertaistui. Kokonaisvolyymissä kotimaiset kulkijat ovat silti ylivoimaisesti merkittävämpi ryhmä.

Koko maan tasolla yöpymisten määrä on monessa paikassa jo ylittänyt pandemiaa edeltäneen tason. Ulkomailta tulevin matkailijoiden osalta yöpymisiä on yhä selvästi vähemmän kuin huhtikuussa 2019.

Mikkelin seudulla näkymät kesään ovat kohtuullisen hyvät. Ensinnäkin tapahtumia ja tekemistä pitäisi nyt olla runsaasti. Vaikkapa Farmari-messut, St Michel -ravit ja oopperajuhlat tuovat tänne väkeä ja vieraita kymmenin tuhansin. Lisäksi yrittäjät eri puolilla aluetta ovat rakentaneet uutta ja parantaneet vanhaa.

Matkailukesän ykkösriskinä on perinteisesti pidetty säätä. Sään kanssa joudutaan elämään tänäkin vuonna. Jo viime kesänä yrittäjät joutuivat huomaamaan, että työvoiman saatavuus on noussut vielä isommaksi ongelmaksi. Vaikea on myydä matkailijoille kylmiä juomia ja lämpimiä herkkuja, jos kokkeja, myyjiä ja tarjoilijoita ei löydy.

Jos työvoimaongelmaa ei pystytä ratkaisemaan, matkailu ei koskaan voi lunastaa niitä odotuksia, joita Saimaan alueella sille on asetettu.