Mielipide | Orava ei edustanut puoluetta

Haluan korjata perjantaina 3.6. ilmestyneessä Länsi-Savossa ollutta Marita Oravan mielipidekirjoitusta.

Kirjoittajan nimen yhteyteen on liitetty Mikkelin Seudun Perussuomalaiset ry:n hallituksen jäsenyys. Henkilö on kylläkin hallituksen jäsen, mutta kirjoittamansa mielipide on henkilön oma. Mikkelin Seudun Perussuomalaiset ry sanoutuu täysin irti hänen näkemyksistään. Yhdistyksemme hallituksen sekä valtuustoryhmämme jäsenillä ei ollut mitään ennakkotietoa kyseisestä kirjoituksesta.

Mikkelin Seudun Perussuomalaiset yhdistyksenä sekä valtuustoryhmänä pyrkii tekemään täydellä antaumuksella yhteistyötä niin virkamiesten kuin muidenkin puolueiden kanssa, jotta Mikkeliä yhteisesti sovittujen strategisten linjausten mukaan kehitetään parhaana maakuntakaupunkina.

Tärkein tavoitteemme tässä ja nyt on saada kaupunkimme talous positiiviselle kurssille. Se ei kuitenkaan poissulje kaupungin palvelujen kehittämistä, ja kaupunkilaisten – meidän kaikkien – viihtymistä Mikkelissä. Tehdään kaupungista entistä parempi, yhteistyössä.

Pertti Karhunen

Kirjoittaja on Mikkelin Seudun Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka