Päätoimittajalta Luvassa on tapahtumien superkesä

Kalevankankaalla näkyy jo pystyssä monta telttaa. Mikkelin raviradan, jäähallin ja Saimaa-stadiumin ympäristö muuttuu pikkuhiljaa suurtapahtuman alustaksi. Reilun viikon päästä pitäisi olla valmista, kun Farmari-messut alkavat.

Odotettavissa on kävijämäärällä mitaten ehkä Suomen suurin kesätapahtuma. Kun Farmari edellisen kerran järjestettiin Mikkelissä, paikalla kävi yli 70 000 vierasta.

Iso tapahtuma tuo elämää kaupunkiin. Asukkaille se merkitsee paitsi ohjelmaa ja ajanvietettä, myös työtä, bisnestä ja verotuloja. Tapahtumat ovat elinvoimaa jo sinällään. Lisäksi ne tukevat muuta matkailua, sillä mukavampihan vaikka mökkiläisen on Savoon tulla, jos erilaista tekemistä piisaa.

Farmarin lisäksikin Etelä-Savossa ja Mikkelin seudulla odotetaan poikkeuksellisen vilkasta tapahtumakesää. Parin hiljaisemman koronakesän jälkeen moni tauolla ollut häppeninki palaa uusin voimin. Se toki jännittää, miten yleisö osaa paikalle, kun perinteet ovat päässet katkeamaan.

Farmarin jälkeisellä viikolla alkavat esimerkiksi Mikkelin musiikkijuhlat. Paikalle saatiin venäläisen huippuorkesterin korvaajaksi brittiläinen huippuorkesteri Lontoon Philharmonia. Muutenkin ohjelmisto on kokenut monen kaipaamaa uudistusta.

Musiikin rinnalla konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa kuullaan korkeatasoisia puhujia Suomen Pankin seminaarissa ja koronatauolta palaavassa Päämajasymposiumissa. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa teki symposiumin teemoista ajankohtaisempia kuin järjestäjät edes olisivat toivoneet.

Erilaisia näyttelyitä ja kulttuuritapahtumiakin on maakunta taas väärällään Salmelasta Savonlinnan oopperajuhliin. Vilkkain sesonki alkaa juhannuksesta.

Kesäteatterin puolella Puumalan Sahanlahdessa aloitettiin jo pari viikkoa sitten Elsa Heporaudan elämällä. Tänään keskiviikkona käynnistyy Naisvuorella Göstä Sundqvistin lauluihin perustuva näytelmä. Saimaa-teatteri kiertää maakuntaa Riparinsa kanssa heinäkuussa.

Urheilupuolella kesän ykkösjuttu on taas St Michel -ravit heinäkuun puolivälissä. Huippuhevosia on tulossa jälleen juoksemaan, ja kuskin paikallakin nähdään ainakin yksi olympiavoittaja.

Tekemistä on siis luvassa. Vaikeinta taitaa olla päättää, mihin kaikkialle sitä repeää, kun myös laiturilla – tai rantakalliolla – pitäisi ehtiä köllöttelemään.

Kirjoittaja on Länsi-Savon päätoimittaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka