Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sano se | "Minkähän takia Farmari-näyttelykin oli järjestetty pahimpaan mahdolliseen aikaan"

Farmarin ajankohta, ilkivalta ja pääministerin marssimiset ovat tällä kertaa tekstaripalstan aiheina.

Orijärven laiturin ilkivaltaisesta rikkomisesta pitäisi ehdottomasti tehdä rikosilmoitus. Korvausvelvolliset saattaa selvitä jonkun muun vahingonteon selvittelyn yhteydessä.

Pike

Olen jo odottanut ja kuulostellut onko tosi että meidän kaikkien päämisteri ei "möhli missään" nyt se tapahtu hän olisi voinut ottaa kantaa mutenkin kuin mennä marssimaan. Olen varma ettei hän saa kansan arvostusta takasin koskaan.

Sirpa

Minkähän takia Farmari-näyttelykin oli järjestetty pahimpaan mahdolliseen aikaan eli heinänkorjuun hetkeen? Ei mitään mahdollisuutta ollut tulla monella jussilla kuten ei minullakaan. Se on aina niin on, että esimerkiksi Suomen suurin konenäyttely on juuri näinä päivinä. Että kiitosta vaan.

Ollaan sitten pois

Pakkausteollisuuskulttuuri on oikeastaan aika kaamea juttu.

Paluu menneisyyteen

Kukaan ei ole omasta mielestään juoru.

Minä juoruko?

Muistilappu! Nyt ihmisarvot punnitaan kun rahat seisoo metsissä, sijoituksissa ja perijöiden per...n alla. Koko talvi on aikaa ostaa viilentimet ja säätää laitokset ja asunnot tulevaisuuteen! Tehkää jotain, helle ei häviä v. 2023 vaikka nyt osa kuoleekin. Kuumuuteen sisätiloissa!

Totuus

Jos mansikankerääjien pulan, toisinsanoen aamuyöllä aloittavien poimijoiden pulan takia, vaihtoehtona on, että mansikat jäävät peltoon, niin ei kai. Mansikat pois pellosta miten tahansa. Töihin vaikka kympiksi ja mansikat jotenkin hyötykäyttöön. Voi yhteiskuntaamme...

Marjan arvo

Yhteiskuntamme tukee jokaista oppimaan tavallaan ja etsimään oman tiensä mieleisellään tavalla. Siinä ei silloin yhteiskunnan tarve paljon paina.

Yksilö rules

Yhteiskuntamme odottaa hyvin kouluttautuneita ihmisiä työelämään. Ne, jotka eivät meinaa kouluttautua ollenkaan, tai vähän vain, heiltä voisi odottaa jotain myös. Kouluttamaton jotenkin yhteiskuntavastuuseen.

Mansikkapelto

Lupiinit jo siementää. Jos tehdään laki vieraslajien poistosta, täytyy määrittää poistaja. Jos ei poista, siitä tuntuvat seuraukset. Ei lailla muuten virkaa. Saahan niitä tehdä osaa koskemaan, toista ei.

Tympii

Mitäpä jos perustetaan kulkue tukemaan ihmisiä ja perheitä, jotta pystyvät huolehtimaan itsestään ja vastaamaan lapsensa hoidosta ja hyvinvoinnista. Tarvitsemme ensisijaisesti ymmärrystä, lisäksi suvaitsevaisuutta ja vieläpä sietokykyä. Elämä ei aina niin helppo, mutta elettävä on.

Äidin sydän