Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Suomiareena

Jalkapallon lomassa seurasin puoluejohtajien "keskustelua" Porissa. Kaksi puheenjohtajaa/juontajaa ei pystynyt hallitsemaan kaaosta. Kun kolme ihmistä samaan aikaan yrittää tuoda esille omaa agendaansa, on seurauksena sekametelisoppa, josta ei ota selkoa hyvällä tahdollakaan. Kuka tällaista sirkusta tarvitsee?

Maamme ongelmat ovat ennennäkemättömät. Helppoheikkimentaliteetillä niitä ei ratkaista! Kuulija odottaa perusteltua, toista kunnioittavaa ja rakentavaa keskustelua, joka ei ole kalastelua, entisten hallitusten mollaamista, vaan olemassa olevien probleemien ratkaisua.

Otan vain yhden esimerkin. Sote-uudistuksen on määrä alkaa 2023 alusta. Pienessä mielessäni olen laskeskellut, että kaikkien kaavailtujen mitoitusten toteutumiseen tarvittaisiin liki 10 000 uutta käsiparia. Vakava kysymys päättäjille: Mistä ne löytyvät?

Hyväksytäänkö SPR:n ensiapukoulutuksen läpäisseet lähihoitajiksi? Varusmiespalveluksen kouluttamat lääkintähenkilöt sairaanhoitajiksi? Partiojärjestön kasvattamat, "aina valmiit" jäsenet apuvoimiksi? Vai onko olemassa jotain salaisia suunnitelmia, joista ei niiden arkaluonteisuuden vuoksi voi vielä hiiskahtaa?

Lievästi sanottuna: Olen huolissani!

Tapio Lehrbäck

Kirjoittaja on pertunmaalainen.