Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Kuningatar Elisabet II oli maailman tunnetuin ihminen, jonka pitkän hallitsijakauden arvo korostuu kriisien keskellä

Maailma hätkähti torstai-iltana. Maapallon tunnetuin ihminen, Britannian kuningatar Elisabet II kuoli 96-vuotiaana. 70 vuotta kestänyt valtakausi oli päättynyt. Eri puolilla Britanniaa kansalaiset kokoontuivat laulamaan God save the Queenia, Britannian kansallishymniä. Maailman johtajat ja muut julkisuudesta tutut ihmiset esittivät surunvalittelujaan kuningattaren omaisille.

Myös Venäjän presidentti Vladimir Putin esitti osanottonsa. Se kertoo paljon Elisabetin nauttimasta arvostuksesta. On muistettava, että Britannia on tukenut lujasti Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Ukrainaa.

Kuningatar Elisabet oli riitaisan ja nopeasti muuttuvan maailman keskellä pysyvyyden ja turvallisuuden ilmentymä. Häntä arvostettiin kotimaassa ja ulkomailla. Minne Elisabet liikkuikin, häntä seurasi arvovallan aura, joka ei syntynyt pelkästä kruunusta. Hän oli karismaattinen ja pidetty ihminen. Elisabetin ja hänen perheensä elämään on mahtunut myös vaikeita aikoja. Niiden keskellä kuningatar jaksoi hallita maataan ja tukea läheisiään.

Viimeisenä julkisena virkatehtävään Elisabet nimitti Liz Trussin Britannian uudeksi pääministeriksi. Vaikka kuninkaallisilla on muodollisesti vähän valtaa, heillä on parhaimmillaan paljon vaikutusvaltaa. Juuri siitä Elisabet tullaan muistamaan. Truss oli vaikuttunut siitä, että sairauden väsyttämä kuningatar jaksoi vielä tiistaina jakaa kokemuksiaan uudelle pääministerille.

Elisabetin poika Charles periikin raskaan kruunun. Hänet julistetaan kuninkaaksi lauantaina aamulla. Britannia ja maailma toivovat kuninkaan jatkavan äitinsä viitoittamalla tiellä.

73-vuotiaalla Charlesilla on kuitenkin omat taakkansa, joista suurin lienee ero hänen ensimmäisestä vaimostaan, prinsessa Dianasta. Diana oli valovoimainen henkilö, joka teki hyväntekeväisyyttä ja puhui heikompien puolesta. Hänen traaginen kuolemansa nosti hänen suosiotaan entisestään.

Elisabet olisi ansainnut toisenlaisen maailmantilanteen elämänsä loppumetreille. Kuningatar puhui hallitsijana vapauden ja demokratian puolesta. Niiden puute on syynä siihen, että Euroopassa soditaan. Voisiko tämä ajatus edes piipahtaa Venäjän diktaattorin Putinin päässä?