Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sano se | "Antakaa Stellan maamerkin olla rauhassa, siellä on ollut tosi mukava asioida"

Kioskin lopetus, ruohikonajo ja Mikalon rahat ovat tällä kertaa tekstaripalstan aiheina.

Pitäisikö lapsemme opettaa sietämään tylsyyttä, odottamaan vuoroaan, tunnistamaan omat ja toisen tarpeet Kaikessa yksinkertaisuudessaan ymmärtää perustarpeiden merkitys ja niiden vaikutukset. Oppia vastuut ennen oikeuksia.

Kasvurauhalla kohti huippua

Joulun 2022 toivelahja lapsiperheessä; ruokakaupan lahjakortti.

Näin tänä vuonna

Jokaviikkoinen nurmikon ajaminen aivan turhaa, kun ei ehdi kasvaa viikossa, siitä huolimata kone tulee ja multa suorastaan pöllyää.

Yksi säästökohde Mikalolle

Mihin menevät Mikalon talkookestitykseen tarkotetut rahat vuosittain, kun talkoita ei ole eikä halua kaikilla tehdä ilmasta työtä.

Tarkan markan ajat tulossa

Kyllä Suomen Natoon menossa ei mitää hyötyä, jos Ruotsin puolustuksen varassa oltais, eivät pysty edes oman maan ampumisia ja yhteenottoja estämään.

Tarkkailija

23.9. aamupäivä, Graanin Apteekki ja farmaseutti "SH". Uskomattoman hienoa palvelua. Kiitos vielä tällä tavoin.

Asiakas

Nimimerkille "ihmettelen": Mikalon rahankäyttöä ja mm. talousarvio-ja tilinpäätöstietoja voi jokainen Mikalon asukas halutessaan käydä tutkimassa Mikalon toimistossa. Ei talojen ylläpito ilmaista ole.

Asukas

Mielestäni Stellan kioskia ei tule lopettaa. S-ryhmällä on kyllä varmasti varaa pitää kioski ja S-ryhmän asiakkaat tyytyväisinä ilman suuria voittojakin – kompensoikaa ja antakaa "Stellan maamerkin" olla rauhassa. Siellä on ollut tosi mukava asioida.

Vakiasiakas

Lähitapiola tuntee kotien riskit. "Niin, eihän tuotakaan olisi osannut odottaa..."

Onko jokin ristiriita?

Ajattelen, että elämä on vähän sellaista jäkertämistä, eikä siinä aina auta hokkus pokkus-konstit.

Elämä

Nim.merkki Onko järkee, jos Suomeen tulisi sota ketkään eivät kieltäytyisi hoitamasta haavoittuneita. Mitä tekemistä tällä on hoitajien palkkataistelun kanssa?

Tuulikki Kaasinen

Kyllähä se jotta tuota on nii, että tämäkii viesti maksaapi euron tai mitä se nyt ottaa, ei kummene Elissaa vaihtamala.

Seppo

Miksi Mikalo ei ilmoita asukkaille, jos vuokra-asunnon TV-yhteyksissä on vikaa? Asukas alkaa miettimään, onko vika televisiossa, johdoissa tms. Myöskään verkkosivuilla ei ollut mitään mainintaa asiasta eikä mitään tietoa, milloin asia korjaantuu. Monille vanhemmille ihmisille televisio on tärkeä.

Parempaa viestintää ensi kerralla

Meitä hyvässä olossa olijoita riittää. Osaamme myös solvata, se on verenperintö. Entä kun jalkasi ei nouse, kylkeä et saa käännettyä, ruokaa etkä takaosastoa pyyhittyä? Olisko nyt aika sijoittaa 3.6 % / vuosi tulevaisuuden hoitajiin? Niihin sinua hoitaviin, jotta heitä olisi.

Tuhlattua rahaako 0,7 hoitajaa?

Jos Suomi päästäisi rajojen yli sotaa pakenevia miehiä, niin Venäjällä olisi vähemmän sotilaita.

Makkaran toinen pää

OP:n asiakaskyselyyn en voi muuta vastata kuin: Olin hyvin pettynyt asiakas: arvosana välttävä 6. Älkää lyökö "luuria asiakkaan korvaan".

Pettynyt

Kaikki Mikalolaiset ei taida niellä puremata vuokrankorotuksia.

Muotia, etsitäänkö säästökohteita

Luonnossa liikkuva: Et ole tainnut nähdä luonnontilaista puroa, jossa kaatuneet puut suojaavat ja ravitsevat kalanpoikasia, kuten Mikkelin puroja vaelluskaloille ennallistavat asiantuntijat Länsi-Savossa kertoivat. Jutussa ei todettu puiden estävän veden virtausta. Suojelualueita ei ole tarkoitus siistiä puistomaisiksi. Urpolanjoella on hoitosuunnitelma, joka sallii veteen kaatuneiden puiden poistoa.

Myös luonnossa liikkuva

Voiko oikeasti myydä kaksiota 39 m2, kolmiota 51 m2 tai kolmiota, jossa vain yksi WC? Etsimme tosissaan toimivaa kotia keskustasta!

Asuntounelma

Voimaannun luonnon kauneudesta, ihmeistä ja tarjonnasta. Harvoin voi käyttää rahaa tuotettuihin palveluihin, kun ei ole mistä ottaa. Harvat huvit, ainaiset ilot.

Kaikki toistaiseksi hyvin