Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Lakiin pikainen korjaus

Liikehuoneistojen tukalat tilanteet ovat nousseet viime aikoina esille muun muassa Pieksämäellä. Länsi-Savon päätoimittaja nosti kolumnissaan (LS 29.9.) tikunnokkaan paikallisen osuuspankin, joka oli myynyt pilkkahintaan liikekiinteistön varattomalle.

Totta toki on, että vakavarainen pankki pystyy pitämään yllä tappiollisia kohteita melko pitkään, mutta tilanne onkin ihan toinen, jos omistajana on pienyritys kivijalkakaupassaan.

Aikoinaan yhtiöjärjestyksiä laadittaessa asunto-osakkeiden omistajat "nerokkaasti" päättivät laittaa kivijalkakauppiaan maksamaan hyötyään suuremman osuuden kiinteistön ylläpidosta. Yleensä liikekiinteistö ei käytä esimerkiksi vettä ollenkaan siinä määrin kuin kuluttaja.

Liikekiinteistö voi silti joutua osallistumaan kaikkeen jopa lähes kaksi kertaa suuremmalla osuudella kuin asunnon omistaja. Nyt kun liikekiinteistöön ei saadakaan enää vuokralaisia, niin on varsin kohtuutonta pakottaa omistaja edelleen maksamaan ylisuuria vastikkeita.

Laki on mielestäni laadittu tässä kohtaa todella huonosti, sillä yhtiöjärjestyksen muutokseen vaaditaan kaikkien suostumus. Ei siis mikään kaksikolmasosasääntö kokouksessa paikalla olevista, vaan kaikkien, vaikka ei tule kokoukseenkaan.

Kaikki ymmärtävät, että yhtiöjärjestystä ei pystytä mitenkään muuttamaan, vaikka se olisi ehkä kaikkien etu pitkässä juoksussa. Ja Osuuspankin puolustukseksi on sanottava, että käsittääkseni liikekiinteistö oli ollut vuosia tyhjänä ja pankki oli silti maksanut vastikkeet saamatta mitään vastineeksi. Lakiin pitäisi ehdottomasti saada pikainen korjaus.

Mauri Valkonen

Kirjoittaja on mikkeliläinen.