Vuosia sitten kävimme tutustumassa kaupunkisuunnitteluun. Hienot videot loivat tunnelmallisia visioita tulevaisuuden Mikkelistä, jossa kauniiksi värjätyillä väylillä pyörät suhahtelivat korkeiden talojen katveessa.
Sen mukaan kai rakennetaan. Kaupat, jotka aiemmin pakenivat lähiön avarille aroille, palaavat nekin keskustaan. Syynä on, että asukkaat, nyt vielä suuria ikäluokkia ikääntyviä ihmisiä, sullotaan kennoissa lokeroihin, joissa ikkunatkin ovat vain yhteen suuntaan.
On muka asukkaiden toive, kertoi tunnettu poliitikko lehdessä vuosia sitten, että asunnot ovat pieniä! Pieni asunto ei voi yltää läpi talon, joten on vain yksi ulkoseinä ikkunoille. Eiköhän pian tarjota myös koppeja, joissa ei ole yhtään ulkoseinää.
Myöskin niin, että ainoa ikkuna on putkilomaisen asunnon päädyssä ja lasitettu parveke sen edessä! Ei voi tuulettaa helteelläkään edes yöllä, jotta kuulisi lintujen laulua. Ai niin, eiväthän ne löydä ravintoa eivätkä pesäpaikkaa, joten miksi laulaisivat? Varikset yrittävät elää pikaruuan lieveilmiöstä, roskaamisesta. Mutta niiden poikaset kuolevat proteiinin puutteeseen.
Millaisen kodin haluaisit, jos voisit vapaasti valita? On merkillistä uskoa ihmisten tahtovan ahdasta asumista muuten kuin pakosta. Asuntohinnat ovat niin pilvissä, että tavallisella asukkaalla tuskin on varaa valintaan.
Suuria kauppoja ei mielestäni tarvita keskustassa, eivät ne palvele vanhuksia. Eihän niissä jaksa etsiä maitopurkkia ja leipäkannikkaa. Uusikaamme ajattelu: Ilman elävää, vihreää näkymää ikkunoista, ilman luonnon ääniä ja raitista ilmaa ihminen sairastuu vakavasti. Se on tosiasia. Tuodaan siis luonto takaisin ihmisen luo. Kaupungissa on tilaa pikkukaupoille, kuten Savilahden kadun lähikauppa. Tulkoot ne takaisin.
Näköalattomuus sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti tappaa ihmisen ja eläimen. Prisman aikeet tulla kaupungin keskustaan hyvin herkän luonnon kustannuksella on pimeän aikamme harhaisuutta. Voimme oikaista sen äänestämällä – jaloillamme.
Eila Havo
Kirjoittaja on mikkeliläinen.