Ympäristöministeriö on valmistellut viime vuosina useita lakiesityksiä, joissa maanomistajan asema on jäänyt huomioimatta. Tämä oli nähtävissä niin kaavoitus- ja rakentamislaissa kuin ilmastolaissa ja nyt viimeisimpänä luonnonsuojelulaissa.
Näyttää siltä, että ympäristöministeriö tekee samaa kansallisesti, mitä komissio tekee EU-tasolla. Kun toimivaltaa ei ole metsäpolitiikkaan, koukataan sinne laajalla arsenaalilla ympäristöpolitiikan välineitä.
Luonnonsuojelulain uudistuksen kriittinen piste on luontotyyppien suojelussa. Kriittisyys ei liity luontotyyppien suojelun tarpeeseen vaan tapaan, jolla sitä ollaan tekemässä.
Esitys ei maanomistajan kannalta ole hyväksyttävissä.
On täysin selvää, että hallituksen esitys ei maanomistajan kannalta ole hyväksyttävissä. Lakia on muutettava siten, että omaisuuden suoja ja oikeusturva tulevat paremmin huomioiduksi. Nyt esitys ei sitä tee.
Lakiesityksen viat on helppo korjata ilman, että luonnon etu kärsii – suojellaan kohteet rajauspäätösmenettelyn kautta. Tätä lain 66 § käyttämällä voidaan turvata sekä luontotyyppisuojelu että maanomistajien oikeusturva. Sen sijaan lakiesityksessä olevat 64 §, 65 §, 67 § ja 78 § on poistettava.
Alueidenkäytössä ja luonnonsuojelussa on aina kyse maanomistajan asemasta, koska valtaosa maasta kuuluu yksityiseen omistukseen. Ympäristöministeriön vastuualueelle kuuluvaa lainsäädäntötyötä on vuosi vuodelta enemmän leimannut sekavuus, tulkinnanvaraisuus ja yksityistä maanomistusta vähättelevä asenne.
Maanomistajat eivät vastusta suojelua, kun se tehdään avoimesti ja maanomistajan oikeuksia kunnioittavasti. Tähän tarvitaan ympäristöministeriössä selkeää linjan muutosta.
Vesa Kallio
Kirjoittaja on MTK Etelä-Savon toiminnanjohtaja ja keskustan eduskuntavaaliehdokas.