Länsi-Savo on antanut kiitettävästi palstatilaa keväällä käytävälle Mikkelin hiippakunnan piispanvaalille. Tero Ponto (LS 19.11.) laati syväanalyysin vaaliasetelmasta ja päätoimittaja Timo Laitakari otsikoi pääkirjoituksensa (LS 3.12.) "Piispanvaali linjaa kirkon suuntaa – äärilaitojen äänitorvi vie kirkon kohti marginaalia".
Ponto oli nähnyt paljon vaivaa taustoittaessaan analyysiaan, mutta ehdokkaiden vertailu ja sarjoittaminen ei ollut aivan onnistunutta.
Ponto nosti otsikkoon kenttäpiispa Pekka Särkiön sekä vihreiden eduskuntavaaliehdokkaana olleen kirkkoherra Mari Parkkisen. Dosenttien Särkiön ja Sammeli Juntusen akateemiset ansiot Ponto sivuutti. Kirkkoherran ja kirkolliskokousedustajan Juntusen Ponto kutisti lähinnä provinssin edustajaksi. Tässä kohtaa lukemistani en tiennyt itkeäkö vai nauraa. Laitakarin kaipaaman tähtihakijan Pekka Huokunan ehdokkuus ei ollut Ponton jutunteon vaiheessa vielä varmaa.
Lehtimiesten tuntema lukkarinrakkaus toimittajataustaista piispaehdokasta kohtaan on ymmärrettävää, mutta tendenssimäinen vaaliuutisointi ei palvele ketään. Päätoimittaja leimasi Juntusen "vanhoillisen – rumasti sanottuna jopa ahdasmielisen – siiven" takuumieheksi. Pappina, körttiperheen miniänä ja aktiivisena zontana en hyväksy otsaani ahdasmielisyyden leimaa, vaikka aion äänestää tulevassa piispanvaalissa dosentti Juntusta.
Itselleni merkityksellistä on Juntusen akateeminen ylivertaisuus muihin ehdokkaisiin nähden sekä pitkä kokemus kirkkoherrana alueella, jossa kaupungin ja maaseudun kysymyksiä sekä seurakuntaliitosten kipua ja välttämättömyyttä on eletty todeksi.
Aiemmin teologisessa tiedekunnassa opettajana työskennelleellä Juntusella on myös vahva papiston mandaatti: hän toimii kolmatta kauttaan kirkolliskokousedustajana, ja oli vuoden 2020 vaalissa ääniharava. Myös Mari Parkkinen oli samassa vaalissa ehdokkaana, mutta ei tullut sillä kertaa valituksi. Jos Juntusta pidetään kirkkoa marginaaliin ajavana äärilaitojen miehenä, on syytä kysyä, miten ääniharava ja marginaali limittyvät yhteen.
Viimeksi dosentti Juntunen on perehtynyt tieteen supertähdeksi luonnehditun historioitsijan Yuval Noah Hararin ajatteluun. Juntusen "Universumi vailla merkitystä" (2022) on ensimmäinen suomenkielinen kriittinen peilaus Hararin ajatteluun. Juntunen kritisoi Hararin luomaa ateismin lumousta ja esittää, että ihmiskunnan merkityksellisyyden kokemus syntyy yhteydessä Luojaan.
Voisiko ajatella, että Hararin ajatteluun perehtynyt Juntunen ei edustakaan ahdasmielistä äärilaitaa vaan hänen teologin armolahjansa siunautuu koko hiippakunnan, sen seurakuntien ja ympäröivän yhteiskunnan hyväksi?
Kaisa-Liisa Pehkonen-Suoranta
Kirjoittaja on varhaiskasvatuksen johtaja, rovasti ja hiippakuntavaltuuston pappisjäsen Lappeenrannasta.