Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sano se | "Väistyköön Prisma vaikka lentokentälle, olisi tilaa parkille, bensalle ja puutarhamyynnille"

Prisman kaatuminen, nettiyhteyksien hinnat ja ydinvoima ovat tällä kertaa tekstaripalstan aiheina.

Jos miettii elinkeino- ja ekonäkökulmasta, on ydinvoima parempi kuin öljy.

Janne

Kahvipöytäkeskusteluissa on usein moitiskeltu M:lin kaupungin valtuuston kyvyttömyyttä tehdä järkeviä ja nopeita päätöksiä käsiteltävistä asioista. OK Suur-Savon Prisma-hanke kumoaa nämä väitteet. Valtuuston päätöksellä on hankittu kaupungin omistukseen VR:lta tonttimaata parilla miljoonalla eurolla. Ko. aluetta on kuitenkin äärimmäisen vaikea ottaa järkevästi hyötykäyttöön, kuten nyt tiedetään. Sijoitettu panos / saatu hyöty, vastuu ??

Pitkäjärven pankkimiehet

Miten on mahdollista ku Elisa nostaa kk maksua 3e sisältäen rajattoman netin käytön. Ei ole edes nettiä miksi pitää kuitenki maksaa toistenki käytöt?

Asiakas

Minusta on oikein kun Sanna Marin ihan itse on munannut itsensä, ettei tarvitse syyllistä kaukaa haikailla.

Sirpa

Vihreää toimintaa, lokit, sammakot, oravat ja muut pikkueläimet tärkeämpiä, kuin ihmiset! Vihreät ovat saaneet ajettua, tarhaukset, turpeen tuotannon, puuteollisuuden ja maatalouden aloille työttömiä. Suomen ilmastoteot pelastaa maailman, maksoi mitä maksoi?

Erkki

Kun Sanna on sitä mieltä että hän ei enää sovi Suomeen, antakaa hänen mennä. Ei sota yhtä miestä kaipaa.

Hyvää ja turvallista matkaa

Mikkelin Prisma Itäportin alueelle Visulahteen, autolla pääsee vähä pidemmällekin. Ei kaiken tarvii olla keskustassa. Otetaan muista kaupungeista oppia esim. Kuopio!!

Jes kalatiirat ja lokit

Pääministeri uhosi, että oli joulukuussa viimeinen kerta, kun joku on eri mieltä hallituksessa. Yksi kerta, niin hallitus kaatuu. Keskusta ei hyväksy translakiehdotuksessa ollutta sukupuolen muuttamista toistuvasti ja ilman lääketieteellistä perustetta. On lupauksen täyttämisen aika, pääministeri.

Tyhjää puhettako

Ukraina tarvitsee heti 200-300 Leopard panssarivaunua. Ymmärrettävästi maat joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa eivät voi niistä luopua. Oman osuutemme hoitamiseksi Suomen pitää välittömästi kutsua vähintään sata Ukrainan sotilasta Parolan panssariprikaatiin ko. kaluston ohjaaja, ampuja ja huoltokoulutukseen.

Peksi

Eläköön keskusta, laatu ja asiakaspalvelu, väistyköön Prisma. Ei tule Vaakunaakaan ikävä. Kyllä autolla pääsee kauammaksi kauppaan.

Perheen äiti

Vastaus mun iltarukouksiin, väistyköön Prisma vaikka lentokentälle, olisi tilaa parkille, bensalle ja puutarhamyynnille. Ja hei järki käteen, oma väli varasto on vieressä.

Rouva 49v.

Inhoan lokkeja, mutta nyt ne rakkaat rääkyjät oli tavallisen kaduntallaajan puolella.

Tarja

Iso kiitos perjantaina Kalevakankaan latujen tekijälle, aivan loistavat.

Perinteinen menijä

Eli Mikkeli osti lokinpesiä muutamallla miljoonalla.

Viisaus huipussaan

Suur-Savo teki viisaasti. Suuren hypermarketin paikka ei ole miltei torilla. Toteutuessaan hanke olisi tehnyt keskustasta lännenelokuvien parodian: pölypyörteet olisivat ajaneet toisiaan.

Salaviisas

Prisma perui sataman jättihankkeen kun lokit häiriintyy. Siinä meni satoja työpaikkoja. Haloo Mikkelin päättäjät, miten teistä pääsee eroon.

Käsittämätöntä

Ensin häädettiin lokkeja sairaalan ja kirjaston katoilta!!! Nyt lokkeja suojellaan????? Ei vois tyhmempää kuviota olla!!!

Mikkelissä on näköjään kaikki mahdollista

Jos lokkilutakossa ois ollu Mummon mökki, niin ois pillarilla työnnetty nurin ja Prismaa ois päästy rakentamaan Mutta kun siinä oli Lokki, niin rakentaminen Seis.

Lokin paska se meinasi saastuttaa Sairaalankin

Mikkelissä ei säästellä. Kalleimmat asunnot näköalalla ilmastoituna, Lokit, olkaa hyvät.

Terveisin veronmaksajat

Onnea Satu ja Marin. Asiat puhuvat joita äänestämme. Ei hiekkalaatikkoleikit ja takaa-ajot. Ne on sairaan leikkiä ja älyköyhää.

Kiusaamista